Aika-ajossa kaatunut Zarco 15. lähtöruudusta Malesian kisaan

Zarco joutuu tyytymään kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa
hänelle vaatimattomaan 15. lähtöruutuun kaaduttuaan kohtalokkaasti aika-
ajon alkupuolella. Zarco pääsi Derbi-pyörän ripeiden
korjaustoimenpiteiden jälkeen radalle vielä 15 minuutiksi, mutta kaikki
jäi viimeisen nopean kierroksen varaan.

– Zarco järjesti tiimille vähän ylimääräistä härdelliä. Hän puristi
alussa ehkä liikaa pomppuisella radalla. Keula lähti alta röykyn yli
ajettaessa. Meillä oli tarkoitus kokeilla Zarcon osalta erilaisia
ajolinjoja aika-ajossa, mutta se suunnitelma jäi nyt toteutumatta,
kertoi tallipäällikkö Aki Ajo.

Zarco teki aika-ajon lopussa sen, mikä tehtävissä oli ja nousi
tuloslistan pohjilta pitkälti toistakymmentä pykälää. Hän joutui tosin
ajamaan vielä kertaalleen radan sivuun, kun polttoaineen letkun
kiinnitys oli jäänyt kiireen keskellä vaillinaiseksi.

– Pahin ongelma oli se, että takajarru ei toiminut. Ajaminen oli
vaikeaa, sillä käytän paljon takajarrua, totesi Zarco.

Paalupaikalle pitkällä ja leveällä radalla ajoi MM-sarjaa 25 pisteellä
Zarcoon nähden johtava Nicolas Terol. Espanjalainen Terol vie
maailmanmestaruuden, jos hän yltää Malesian kisassa Zarcoa korkeammalle.
Terolin paalupaikka irtosi ajalla 2.13,579, josta Zarco jäi 2,630
sekuntia.

– Zarcon pitää säilyttää maltti ja pitää mielessään, että hän on
edelleen haastaja. Täysillä on kuitenkin heti lähdettävä liikkeelle,
evästää Ajo.

Terol saa eturiviin rinnalleen maanmiehensä ja tiimikaverinsa Hector
Faubelin, sekä viime sunnuntaina Australian osakilpailun voittaneen
saksalaisen Sandro Cortesen. Faubelin ero kärkeen oli vain 15
tuhannesosaa.

Vazquez kakkosriviin

Avant-AirAsia-Ajo -tiimin kuljettajista aika-ajossa korkeimmalle, eli
neljänneksi ylsi Efren Vazquez 1,002 sekuntia Terolin takana.

– Vauhtini on ollut hyvällä tasolla koko viikonvaihteen. Pyörään tehdään
enää pieniä muutoksia jousituksen osalta, valotti Vazquez.

Kotikisaansa ajava Zulfahmi Khairuddin 13:s ja villin kortin
malesialaiskuljettaja Farid Hisham 31:s.

– Khairuddin on tehnyt vahvaa työtä. Hän paransi aika-ajossa 1,5
sekunnilla Sepangin radan viimevuotista ennätystään. Hisham ajaa vasta
ensimmäistä MM-osakilpailuaan ja sen lisäksi 125-kuutioinen pyörä on
hänelle tuore tuttavuus. Siihen nähden kaikki on sujunut ihan ok, arvioi
Ajo.

Folger kakkosriviin, Kent kymmenes

Red Bull Ajo Motorsportin Aprilia-kuljettajat Jonas Folger ja Danny Kent
raivasivat tiensä jälleen kymmenen nopeimman joukkoon Sepangin radalla
Malesiassa ajettavan 125-kuutioisten luokan kauden toiseksi viimeisen
MM-osakilpailun aika-ajossa.

Folger lunasti itselleen kuudennen lähtöruudun ajalla 2.14,776, josta
kymmenenneksi sijoittunut Kent jäi 0,8 sekuntia.
Kent kaatui lauantaiaamun harjoituksissa ja hänet kannettiin paareilla
hiekoilta.

– Onneksi vältyin loukkaantumiselta. Käsi on kyllä kipeä.

Folger kiersi tapansa mukaan rataa jälleen varsin aggressiivisesti.

– Pyörän säädöt kaipaavat vielä rukkaamista, mutta lähden luottavaisena
tekemään hyvää tulosta kilpailuun, vahvisti Folger.

– Terol on ollut tosi vahva, mutta kilpailussa kaikki on yhä mahdollista
myös siinä mielessä, että kelit ovat olleet täällä epävakaat, muistutti
tallipäällikkö Aki Ajo.

Sepang, Malesia.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan 16/17 MM-osakilpailun aika-ajo ja
lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

1. Nicolas Terol Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia 2.13,579
2. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia +0,015
3. Sandro Cortese Saksa, Intact-Racing Team Germany Aprilia + 0,375
4. Efren Vazquez Espanja, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 1,002
5. Luis Salom Espanja, RW Racing GP Aprilia + 1,103
6. Jonas Folger Saksa, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia +1,197
10. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 2,011
13. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Airasia-Sic-Ajo Derbi + 2,330
15. Johann Zarco Ranska, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 2,630
30. Arthur Sissis Australia, TT Motion Events Racing Aprilia + 5,624
31. Farid Badrul Hisham Malesia, Sic-Ajo Derbi + 6,165

Lisätietoja:
www.ajo.fi
www.motogp.com

Uusin numero