SM-kauden huipentava kaksipäiväinen tapahtuma kerää Lahteen 21.-22.
lokakuuta Antti Pyrhösen ja muiden kotimaisten kärkinimien lisäksi ison
joukon kansainvälisiä kuljettajia.
– Supercrossin emämaasta Yhdysvalloista saapuu ”King of Lahti”-titteliä
tavoittelemaan kovia kuljettajia konkareista tuoreisiin tulokkaisiin.
Viime vuonna Lahden kisassa kolmanneksi sijoittunut Weston Peick saapuu
jälleen Lahteen. Kokemusta edustaa BTO Sports Butler Brothers Suzuki-
tiimissä ajava Jason Thomas. Thomas on kilpaillut USA:n supercross-
sarjan lisäksi ajanut Saksan vastaavassa sarjassa, josta hänellä on
mestaruus vuodelta 2009. Uusia tulokkaita edustavat Lites West sarjassa
kolmanneksitoista sijoittunut Nick Paluzzi ja USA:n amatöörien Open Pro-
luokan mestari Chris Plouffe, kertoo Lahden Motoshow’n promoottori Sauli
Mäkelä.
Mäkelä odottaa Suurhalliin molempina päivinä täyttä tupaa, eli 3000
katsojaa.
– Meillä on opetteluvuoden kokemusten jäljiltä pöytä katettuna
entistäkin näyttävämmälle kilpailulle ja tapahtumalle, jonne kaukaisin
kuljettaja, eli Aaron Maré tulee Etelä-Afrikasta.
Eurooppalaiset kuljettajat ovat hekin hyvin edustettuina Lahdessa.
– Ranskasta kisassa ajaa maailmanmestari Marvin Musquin pikkuveli
Michael, joka on osoittanut nopeutensa supercrossissa voittamalla muun
muassa Ullevin Supercrossin viime vuonna. Latvialainen, 85-kuutioisten
luokan maailmanmestari Pauls Jonass on hänkin todellinen tulevaisuuden
nimi.
– Ruotsin kovimmat kuljettajat Tom Söderström, Rasmus Sjöberg ja Philip
Thuresson hakevat hekin voittoa Lahdesta. Llisäksi kuljettajia saapuu
muun muassa Saksasta, Englannista ja Kreikasta, luettelee Mäkelä.
Muutoksia ja merkittäviä sellaisia on tapahtunut myös rataprofiilin
osalta.
Ratamestarit Seppo ja Kusti Manninen ovat suunnitelleet noin 400 metrin
mittaisesta baanasta entistä ajettavamman laveampine kurveineen.
– Iso parannus aiempaan on myös siinä, että lähtö on sijoitettu varikon
puoleiseen päähään, toteaa Mäkelä.
Lahden kv. supercrossin aikataulu 21.-22.10.:
Perjantai 21.10.
14.00 Näyttely avautuu
15.00 Harjoitukset (3 ryhmää á 15 min)
15.45 Aika-ajo (3 ryhmää á 15 min)
18.00 Kilpailun avaus
18.15 Ensimmäinen startti
20.45 Finaali
21.00 Palkintojen jako
21.20 Hyppykilpailu
Lauantai 22.10.
11.00 Näyttely avautuu
12.00 Harjoitukset (3 ryhmää á 15 min)
12.45 Aika-ajo (3 ryhmää á 15 min)
15.00 Kilpailun avaus
15.15 Ensimmäinen startti
17.45 Finaali
18.00 Palkintojen jako
18.20 Hyppykilpailu
20.00 Motocross Gaala Lahden Seurahuoneella