Ajon tiimeistä peräti neljä kuljettajaa, eli paalupaikkamies Johann
Zarco, Jonas Folger, Efren Vazquez ja Danny Kent lunastivat aika-ajossa
paikkansa seitsemän nopeimman joukkoon.
– Ihan hyvä aika-ajo ja olen luottavainen kilpailun osalta, jos keli
pysyy kuivana. Yöksi on luvattu sadetta ja mahdollisella sadekelillä
kilpailusta saattaisi tulla melkoista arpapeliä tuulisella radalla,
totesi Ajo.
MM-pisteissä toisena oleva ranskalainen Zarco ajoi paalupaikalle lukemin
1.39,207. Ykkösruutu on Avant-AirAsia-Ajo -tiimin Derbi-kuljettajalle
kauden neljäs ja samalla toinen peräkkäinen. Zarco viiletti kaksi
viikkoa sitten Motegin radalla Japanissa paalupaikalta voittoon.
– Olen tietenkin tyytyväinen paalupaikkaan, mutta MM-pisteet ovat jaossa
vasta sunnuntaina. Odotan kilpailusta erittäin tiukkaa tasaisen
kärkiryhmän kesken. En usko, että tällä radalla lähdetään karkuteille.
Tärkeintä on ajaa järkevästi ja pitää huolta renkaista, painotti Zarco.
Zarco ehti kokea myös kovia aika-ajossa kaaduttuaan sen viimeisellä
minuutilla. Hän selvisi kuitenkin rytäkästä hetkellisellä henkisellä
kolhulla.
– Menetin keskittymisen jarrutuksessa ja kaaduin harmikseni. Aika-ajo
oli tavallaan aika hullu, sillä lähdimme hakemaan heti alusta alkaen
kovaa kierrosaikaa varauduttuamme sateeseen, jota sitten ei koskaan
tullutkaan.
Folger: ”Pyörä kuin raketti!”
Red Bull Ajo Motorsportin saksalaiskuljettaja Folger sivusi kolmannella
sijalla uransa parasta aika-ajosijoitusta. Tällä kaudella yhden
osakilpailun voittanut Folger jäi Zarcosta 0,403 sekuntia.
Hänen tiimikaverinsa, britti Kent oli puolestaan seitsemäs heti Avant-
AirAsia-Ajo -tiimin espanjalaisen Vaqzuezin takana. Molempien ero
kärkeen oli melko tarkalleen sekunti.
– Pyrin seuraamaan aika-ajon alussa nopeimpia kuljettajia, mutta
kierrosaikani parani siinä vaiheessa vain minimaalisesti. Muutin
taktiikkaa ja lähdin hakemaan aikaa yksin. Se onnistui. Löysin
tarkkoihin ajolinjoihin keskittyen hyvän rytmin ja pystyin parantamaan
aikaani, kertyi tyytyväinen Folger.
Silverstonen osakilpailun kesäkuussa voittanut Folger oli yltänyt
kuluvalla kaudella tätä ennen parhaimmillaan kuudenneksi aika-ajossa.
– Olen erittäin iloinen tästä kolmannesta sijasta. Siitä kiitos kuuluu
tietenkin myös tiimilleni, joka on tehnyt minulle täydellisen pyörän.
Aprilia kulki aika-ajossa kuin raketti!
– Lähden luottavaisena kilpailuun. Ensisijaisen tärkeää on onnistunut
startti, jolloin pääsen iskeytymään heti kärkiryhmän matkaan,
suunnitteli Folger.
Vazquezilla vielä varaa parantaa
Vazquezin ryhmä on paiskinut paljon töitä pyörän rungon säätöjen kanssa.
Se uurastus palkittiin aika-ajossa.
– Olen tyytyväinen pyörään ja tiedän, että minulla on rahkeita vielä
parempaan, vinkkasi Vazquez.
Kent on hänkin onnistuessaan korkealla Phillip Islandilla.
– Kent on ajanut älyttömän hyvin RSW-pyörällä. Tosin hänen pyörässään
ilmeni pieniä käyntihäiriöitä aika-ajossa ja se pätki suorilla. Uskon,
että ilman sitä hän olisi saattanut olla tuloksissa pykälän tai kaksi
korkeammalla, tuumi Ajo.
Avant-AirAsia-Ajon kolmas kuljettaja, malesialainen Zulfahmi Khairuddin
oli aika-ajossa 27:s.
– Odotan, että Khairuddin tekee taas hyvän nousun kilpailussa, kuten
häneltä on usein nähty, arvioi Ajo.
Aika-ajossa toiseksi kiirehti kaksi edellistä kautta Ajo Motorsportin
riveissä kilpaillut saksalainen Sandro Cortese 0,351 sekuntia Zarcon
takana.
MM-sarjaa 31 pisteellä johtava espanjalainen Nicolas Terol oli neljäs.
Zarco kukisti Terolin puolella sekunnilla.
Phillip Island, Australia.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan 15/17 MM-osakilpailun aika-ajo ja
lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Johann Zarco Ranska, Avant-AirAsia-Ajo Derbi 1.39,207
2. Sandro Cortese Saksa, Intact-Racing Team Germany Aprilia + 0,351
3. Jonas Folger Saksa, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 0,403
4. Nicolas Terol Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 0,495
5. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 0,756
6. Efren Vazquez Espanja, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 1,065
7. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 1,085
17. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing Aprilia + 2,118
27. Zulfahmi Khairuddin Malesia Airasia-Sic-Ajo Derbi + 3,123