Mika Kalliolla hyvä alku Motegissa

Perjantain nopein oli sveitsiläinen Thomas Lüthi, josta yhdeksänneksi
sijoittunut Kallio jäi 0,602 sekuntia. Kärkiryhmässä oli jälleen varsin
marginaaliset aikaerot, joka on tyypillistä MM-sarjan tasaisimmalle
luokalle.

– Lähdimme edellisen kisan säädöillä ja pyörä tuntuikin hyvältä. Mitään
suurempia muutoksia ei tarvinnut tehdä, eikä niitä tarvita jatkossakaan,
jos vaan keli ja pito säilyvät samanlaisena. Koleampaa säätä ja jopa
sadetta on tosin luvassa huomiselle, Kallio summasi.

– Ei ollut mitään teknisiä ongelmia, joten sain keskittyä omaan
ajamiseen. Vain pieniä säätömuutoksia suunnittelemme lauantaille, koska
pyörän kääntyvyyttä yritetään vielä parantaa kahdessa mutkassa.

– Uudella renkaalla tuntuma ei ole yhtä hyvä kuin kuluneella. Uusilla
pyörillä taakse tulee enemmän pitoa ja se laittaa etupään puskemaan.

– Kilpailun siirtäminen syksyyn toi mukanaan odottamattoman asian
renkaiden suhteen. Dunlop lähetti jo keväällä suuren määrän renkaita
tänne Japaniin, jossa ne ovat olleet varastossa reilut puoli vuotta.
Niinpä meillä on nyt käytössä vain vanhoja rengasmalleja, jotka eivät
ole yhtä hyviä kuin viimeisimmät versiot, Kallio päätti.

Uusin numero