Lorenzo palasi voittajaksi viime sunnuntaina Misanossa, josta hän päätti lähettää heti seuraavana päivänä myrskyvaroituksen myös jo kauden 2012 osalta lähinnä Hondan ja Ducatin suuntaan.
Lorenzo sai elokuisen Brnon jäljiltä toisen testitilaisuuden ensi kauden 1000-kuutioisen pyörän puikoissa, eikä Mallorcan mies tosiaankaan kainostellut: hän paineli mustanpuhuvalla ja komeita soundeja (http://yfrog.com/jweyzz) Misanon pääsuoralla soitelleella YZR-M1:llä huippuajan 1.33,7.
Lorenzo alitti sillä kahdella kymmenyksellä nimissään olevan rataennätyksen, jonka hän takoi sunnuntaina San Marinon GP:ssä.
– Saimme jo parin tunnin kuluessa tuntuvasti kehitystä aikaan tähän pyörään. Siinä on paljon potentiaalia ja olen erittäin innostunut tulevaisuuden osalta, myhäili Misanossa 60 kierroksen annoksen herkutellut ja tallikaverinsa Ben Spiesin kuudella kymmenyksellä kepittänyt Lorenzo.
Uutukaisen luonne poikkeaa – nimenomaan parempaan suuntaan – nykyisestä 800-kuutioisesta pyörästä, joten töitä on vielä paljon edessä sääntöjen salliman ja sen myötä varsin rajallisen testiohjelman puitteissa.
– Toistaiseksi testien pääpaino on ollut ajotyylini sopeuttamisessa uuteen pyörään. Ja pyörän sopeuttaminen minun tyyliini, puki Lorenzo sanoiksi tasapainoilun kahteen suuntaan.
Lorenzolle ja Spiesille on luvassa vuodenvaihteen molemmin puolin paljon hikisiä hetkiä punttien parissa, sillä 1000-kuutioinen pyörä edellyttää lisää ruista ranteeseen.
– Pyörää on todellakin nautinto ajaa, mutta sen käsittely on paljon fyysisempää kuin 800-kuutioisen, vahvistaa Spies.