– Lähdemme ensi kaudella täysillä mukaan 125-kuutioiset korvaavaan Moto3-luokkaan. Kauden 2012 kuljettajien osalta ei ole tehty vielä lopullisia valintoja, mutta kyllähän Kent on tuon listan kärkipäässä, tallipäällikkö Aki Ajo lähettää rohkaisevat terveisensä sumuisen saarivaltakunnan suuntaan.
Tuplamestarin manageri nuorukaisen taustalla
Tetburysta kotoisin olevan Kentin managerina toimii Roger Burnett, jonka tähän mennessä nimekkäin suojatti on superbike-sarjan kaksinkertainen maailmanmestari ja myös MotoGP-luokassa kilpaillut James Toseland.
Taitavana pianistinakin tunnetun Toselandin osalta viime päivät ovat tosin menneet mollissa, kun hän joutui jättämään kilparadoille kesken kauden haikeat hyvästit rannevamman vuoksi. Burnett keskittää näin ollen kaiken tarmonsa Kentin tulevaisuuden rakentamiseen.
– Olisin todella tyytyväinen, jos sopimusoptio käytetään ja Kent jatkaa uraansa Ajo Motorsportissa. Se on erittäin tärkeää hänen tulevaisuutensa kannalta. Haluan, että Danny voittaa Moto3-luokan maailmanmestaruuden suomalaistiimissä, linjaa Burnett.
Ensimmäistä täysipainoista MM-kautta ajava Kent on pisteissä kymmenentenä ennen viittä viimeistä osakilpailua. Hän on yltänyt toistaiseksi parhaimmillaan kisassa neljänneksi ja aika-ajossa viidenneksi.
– Näen erittäin lahjakkaan Kentin tulevaisuuden voittajana. Hänestä huokuu kovan voitontahdon lisäksi suunnattomasti kunnianhimoa, luonnehtii Ajo.
Seuraavaksi Aragon
Loppusuoralle kääntyneen MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan ensi viikonvaihteessa Motorland Aragon -radalla Espanjassa.
Ajon tiimien kuljettajat lähtevät Aragoniin vahvoista asetelmista. Ranskalainen Johann Zarco on pisteissä toisena, saksalainen Jonas Folger viidentenä, espanjalainen Efren Vazquez seitsemäntenä, Kent siis kymmenentenä ja malesialainen Zulfahmi Khairuddin 16:ntena.
Vuonna 2009 valmistunut Aragonin 5078 metrin mittainen rata tuli viime kaudella mukaan MotoGP-sarjaan.
– Pidän Aragonia sarjan yhtenä hienoimmista radoista. Monipuolisesta ja pääosin nopeasta Aragonista löytyy paljon korkeuseroja ja pitkiä mutkayhdistelmiä, kuvailee Ajo.
FIM julkaisi kauden 2012 alustavan MotoGP-kalenterin
Ajo Motorsportin katseet ovat tiiviisti tämän kauden viimeisissä osakilpailuissa, mutta töitä on paiskittu jo pitkään myös ensi vuoden osalta, johon kilpailukalenteri ei ole tuomassa suuria muutoksia tullessaan.
Kansainvälinen moottoriliitto FIM julkaisi keskiviikkona MotoGP-sarjan kauden 2012 alustavan kilpailukalenterin, johon sisältyvät samat 18 MM-osakilpailua kuin tälläkin kaudella. Tosin Saksassa 8. heinäkuuta ajettavan kisan paikka on vielä avoin.
Perinteikäs Sachsenring joutuu näillä näkymin vetäytymään sarjasta taloudellisten ongelmien vuoksi. Sachsenringin mahdollinen korvaaja on nähtävästi joko Nürburgring tai Lausitzring.
Kausi käynnistyy perinteisesti Losailin aavikkoradan iltakisalla 15. huhtikuuta Qatarissa. Sarja saa yhtä perinteisen päätöksen Espanjan maaperällä Valenciassa 11. marraskuuta.
Laguna Secan ja Indianapolisin osakilpailut USA:ssa ajetaan ensi vuonna peräkkäin. Laguna Secassa on tuttuun tapaan 29. heinäkuuta mukana vain MotoGP-luokka. Indianapolisissa MM-pisteistä 19. elokuuta kamppailevat kaikkien kolmen luokan kuljettajat.
MotoGP-sarjan kauden 2012 alustava kilpailukalenteri:
15.04. Losail, Qatar*
29.04. Jerez, Espanja
06.05 Estoril, Portugali
20.05. Le Mans, Ranska
03.06. Barcelona, Espanja
17.06. Silverstone, Iso-Britannia
30.06. Assen, Hollanti**
08.07. Saksa, paikka avoin
15.07. Mugello, Italia
29.07. Laguna Seca, USA***
19.08. Indianapolis, USA
26.08. Brno, Tshekki
16.09. Misano, San Marino
30.09. Aragon, Espanja
14.10. Motegi, Japani
21.10. Sepang, Malesia
28.10. Phillip Island, Australia
11.11. Valencia, Espanja
* Iltakilpailu
** Kilpailu lauantaina
*** Vain MotoGP-luokka
* 125-kuutioisten luokan aikataulu Aragonin GP:ssä 16.-18.9. MM-osakilpailu 13/17:
Perjantai 16.9.
Klo 10.15-10.55, 125-kuutioisten luokan 1. vapaat harjoitukset Klo 14.15-14.55, 125-kuutioisten luokan 2. vapaat harjoitukset
Lauantai 17.9.
Klo 10.15-10.55, 125-kuutioisten luokan 3. vapaat harjoitukset Klo 14.00-14.40, 125-kuutioisten luokan aika-ajo
Sunnuntai 18.9.
Klo 09.40-10.00, 125-kuutioisten luokan warmup Klo 12.00, 125-kuutioisten luokan MM-osakilpailu 13/17