Tiiviissä ryhmässä Kallio jäi lopulta pistesijojen ulkopuolelle sijalle 17, kun eroa voittajaan jäi 22,4 sekuntia.
Kisan startti onnistui Kalliolta mainiosti ja hän oli ensimmäisessä mutkassa viidentenä. Vielä kahdeksannella kierroksella hän oli kuudentena, jonka jälkeen kierrosajat putosivat lähes sekunnin verran.
– Kärkiviisikon takana meitä oli lähes 20 kuskin joukko, joista puolet pääsivät kisan edetessä ohitseni. Sen verran kovaa puristin, mitä vain ikinä pääsin, mutta pikku hiljaa sijoitus laski kisan edetessä, Kallio ihmetteli.
– Useilla kilpakumppaneilla kierrosajat säilyivät samalla tasolla, mutta meidän tiimin pyörissä pito riitti vain kisan ensimmäisen kolmanneksen verran.
– Kisassa on aivan normaalia, että renkaiden pito heikkenee, mutta meillä se putosi aivan yhdessä hetkessä. Moto2-luokassa kaikilla on samanlaiset renkaat, joten ongelma johtuu pyörän säädöistä.
– Omasta ajamisesta en olisi pystynyt löytämään yhtään lisää vauhtia. Tallikaveri oli sentään selvästi takana sekä aika-ajossa että kisassa, Kallio lohduttautui.
Marc VDS-tallin suomalaiskuskin työt jatkuvat alkuviikolla Mugellon radalla, kun maanantaina on ohjelmassa MotoGP-luokan viralliset testit.
Kallio testaa ensikauden sääntöjen mukaista Suter MVDS MotoGP -prototyyppiä, jolloin kehitystyön alla olevaa uutta kalustoa päästään vertaamaan tämän kauden kärkitallien vauhtiin.