Nuorten nopeinta vauhtia piti Pornaislainen Tuusulan Moottorikerhoa edustava Mikael Miettinen. Miettinen lähti hakemaan kilpailusta korkeimpia Nuorten SM-pisteitä ja onnistui tavoitteessaan.
– Olen tyytyväinen tulokseen, voittoa täältä lähdettiin hakemaan. Tiesin, että kun ajan varmasti ja pysyn pystyssä niin voitto on otettavissa. Kisa oli yllättävän raskas, pätkät oli hyviä. Ekalla kierroksella meno oli vähän tukkoista mutta toisella alkoi kulkea. Ihan hyvä kilpailu kaiken kaikkiaan, kertasi Miettinen kisan kulkua. Seuraava kisa Miettisellä on 25.-27.3. ajettava Päijänteen Ympäriajo.
– Ensi viikolla vielä treeniä, sen jälkeen lepoa ja pientä säätöä pyörään vielä ennen kisaa. Päitsiltä lähdetään hakemaan mitalia omassa luokassa, kertoi Mikael Miettinen.
Jämsän Seudun Moottorikerhon Mika Tamminen tarjosi Miettiselle hyvän vastuksen Nuorten SM:ssä. Tamminen saapui vasta äskettäin Suomeen Espanjasta, missä hän on ollut treenaamassa Kimi Räikkösen IceOne -tiimin muiden kuljettajien kanssa. B125 luokassa ajanut Tamminen sai nousupisteitä muttei vielä noussut A-luokkaan. Nuorten SM:n kolmanneksi ajoi Kuhmoisten Moottorikerhoa edustava Johannes Salminen. Jämsäläinen Paavo Honkanen lähti kisaan sormi murtuneena ja se näkyi vauhdissa kisan alussa. Kisan loppua kohden vauhti nousi ja Honkanen ajoikin viiden viimeisen maastokokeen pohja-ajat A125 -luokassa.
A-avoimen ja koko kilpailun kiireisintä vauhtia piti Mäntsälän Miko Mellin. Mellin oli ennakkoveikkauksissa nostettu kilpailun voittajasuosikiksi ja Mellin ajoi odotusten mukaisesti.
Mellin lähti kisaan viikolla olleen ruokamyrkytyksen jälkeen hiukan puolikuntoisena mutta ehti kohtuullisesti palautua kuntoon ennen kisaa.
– Kisa lähti menemään hyvin. Toisella kierroksella alkoi tuntua heikommalta kun ei ole viikolla oikein pysynyt ruoka sisällä. Siihen nähden täytyy olla tyytyväinen, kisa meni hyvin. Reitti oli sellainen kuin saattoi olettaa. Eka ja toka kierros oli hyvää ajaa. Kolmannella alkoi paikoitellen pohja pettää mutta muuten oli ok. Ihan hyvältä vaikutti kisa (Nurmijärvellä) niin kuin aina ennenkin, summasi kisaa Miko Mellin.
A2504t -luokan nopein oli Vantaan Kimmo Hurri, ollen samalla koko kilpailun kolmanneksi nopein.
– On ollut hyvä pitkä harjoitusjakso ja on saanut pitkään treenata ilman flunssa tai muita vaivoja. Lähdin heti aamusta ajamaan varovasti ja tasaisesti, sen myötä tuli hyvä tulos. Hyvä päivä kaiken kaikkiaan.
Oli taas hieno kisa, kuten tämän talven kisat on ollut. Ei ollut juuri siirtymiä ja oli hyvät pätkät, paljon pätkäaikaa. Nuorten SM-kisa oli nyt ihan yleisen SM-kisan tasoa, kehui Kimmo Hurri.
A125 -luokan voiton otti Riihimäen Mika Koskenlaakso, joka ajoi ensimmäistä kilpailuaan A-luokassa. Ikää Koskenlaaksolla kuitenkin on selvästi enemmän kuin nuorten mestaruudesta kamppailevilla.
– Hiukan sekavin miettein lähti vanha ihminen nuorten miesten sekaan ajamaan. Hieno kisa oli. Vaimoa pitää kiittää tuloksesta kun hän on antanut mahdollisuuden treenata runsaasti, vanha ihminen joutuu harjoittelemaan enemmän kuin nuoret, kiitteli Koskenlaakso hymyssä suin. Muut A-125 luokan kuljettajat olivatkin alle 20 -vuotiaita ja ajoivat Nuorten SM-pisteistä.
Tiedote: smlenduro.fi tiedotus