Viime kaudella 2-luokassa vaihtelevalla menestyksellä kilpailleella Tarkkalalla, 28, on edessään muutenkin uudet haasteet. Hän lähtee suurimpaan luokkaan vuorostaan Husaberg-pyörän puikoissa.
– Ajan täyden MM-sarjan Husabergin tehtaan tuella. Pääyhteistyökumppaneinani tässä projektissa ovat KTM Nordic ja Racing Bike, joista tulevat pyörät sekä varaosat, valottaa Tarkkala kuviotaan.
Tarkkala tarttuu innolla uuteen projektiin
Tarkkala on kilpaillut MM-sarjassa tahdaskuljettajana vuodesta 2002 lähtien.
– En kilpaile ensi kaudella tehdaskuljettajan statuksella, joskin kilvanajo jatkuu käytännössä samalla tavalla kuin tähänkin mennessä. Nyt pitää vain itse panostaa entistä enemmän muun muassa rahoituksen kokoamiseen, sillä tässä tilanteessa kaikki ei tule minulle kuin manulle illallinen, muotoilee Tarkkala.
Tarkkala tähdentää, että hänen uransa kaipasi suunnanmuutosta kahden vaikeamman kauden jälkeen.
– Halusin hyvän kilpailukaluston ja tämän kuvion kautta se on mahdollista. Fiilikset ovat korkealla ja olen taas intoa täynnä. Tehtaan tuella kilpaileminen merkitsee minulle tavallaan paluuta takavuosiin, mutta ei tietenkään lähellekään niitä aikoja, jolloin nämä hommat aloitettiin.
SM-sarjaa MM:n ohella
Tarkkalan pääpaino on huhtikuussa käynnistyvässä MM-sarjassa, mutta loppilaisen vauhdista saadaan nauttia myös kotimaan maaperällä.
– Tavoittelen SM-mitalia ja ajan kotimaista arvosarjaa sen, minkä MM:ltä suinkin ehdin. Se on tosin jo tässä vaiheessa varmaa, että Päitsi ei ole mukana kalenterissani, kertoo Tarkkala.
Tarkkala aloittaa täysipainoisen valmistautumisensa MM-kauteen välittömästi vuodenvaihteen jälkeen.
– Kuten niin monina vuosina aiemminkin, Espanja kutsuu tammikuussa, vahvistaa Tarkkala.
Tiedote: Kari Aho