– Kärkikaksikko meni todella kovaa, mutta kolmos-nelossijat olivat hyvin haarukassa. Lopussa päätin välttää liukkaalla radalla riskejä ja varmistaa viidennellä sijalla tärkeät SM-pisteet, sillä kokonaispisteissä pahimmat uhkaajatkaan eivät onnistuneet täällä parhaalla mahdollisella tavalla, puntaroi Penna kisan jälkeen.
BMW Superbike Dealer Teamin toista kuljettajaa Kari Vehniäistä tällä kaudella vaivannut epäonni sai jatkoa, kun Vehniäinen kaatui kisan alussa.
– Kisassa käyttämäni rengas oli erilainen kuin aika-ajorengas, ja se pääsi yllättämään ikävästi, harmitteli Wehnä ajettuaan kuitenkin maaliin ja kokonaistilanteen kannalta tärkeille SM-pisteille.
SM-pistetilanne on tiukka ja Kemorassa ajetaan vielä kaksi kilpailulähtöä, joten Vehniäisellä on hyvät mahdollisuudet nousta ainakin takaisin hopeatilalle.
Tallipäällikkö Esko Kuparinen on tyytyväinen tämän hetkiseen pistetilanteeseen ja odottaa jo finaaliviikonloppua.
– Harmittaa Wehnän puolesta. Sekä mies että pyörä olivat koko viikonlopun ajan hyvässä vauhdissa, mutta yksi pieni virhe pilasi koko kisan. Penna taas ajoi SM-pisteiden kannalta järkevän kisan, toteaa Kuparinen.
SM-sarjan päätösosakilpailu ajetaan Kemoran moottoriradalla elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Tiedote: BMW Dealer Team