Ahola komeilee enduro 2-luokan MM-kärjessä, kun kaudesta on takana kuusi ensimmäistä kisapäivää. Niistä viimeksi Italiasta täyden potin poiminut hämeenlinnalainen Honda-kuljettaja on kuitannut tililleen neljä voittoa ja kaksi kakkossijaa.
– Tähän tilanteeseen on oltava todella tyytyväinen. Pitää muistaa, että vaihdoin luokkaa täksi kaudeksi ja vaikka pidänkin ajamisesta isommalla pyörällä, niin kilpailukalusto muuttui tavallaan kokonaan runkoa ja moottoria myöten. Pyörän säätäminen mieleisekseni jäi MM-sarjan osalta aivan kalkkiviivoille.
Aholan alkukausi Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa on osunut siinäkin mielessä miltei nappiin, että 450-kuutioinen kilvanajolaite ei ole käyttäytynyt vieläkään täysin sillä tavalla, kuin hän haluaa. Kaluston osalta varastosta saattaa löytyä siis yhä lisää paukkuja.
– Pyörä on ollut vähän liian äkäinen. Ruiskun säätämisen kanssa riittää yhä töitä, Ahola viittaa kaasuttimen suuntaan.
Mestaruus on kahden kauppa
MM-sarja jatkuu tulevana viikonvaihteena Puolan Kwidzynissä, jossa kausi saavuttaa puolivälinsä. Ahola ampaisee Puolaan kuuden pisteen etumatkalla espanjalaiseen Ivan Cervantesiin nähden.
Mestaruus on näiden kahden kokeneen kuljettajan välinen kauppa, kun Juha Salmisen mahdollisuudet murenivat nilkkavammaan.
– Cervantes voitti Puolassa kaksi vuotta sitten 1-luokassa ajaessamme molemmat päivät. Kuuden pisteen etuni on siinäkin mielessä tässä vaiheessa hyvä asia, että jos Ivan tekisi saman taas tälläkin kerralla Puolassa ja minä sijoittuisin kahdesti toiseksi, niin olisimme tasapisteissä sarjassa.
MM-sarjassa myös epävirallisen yleiskilpailun kärkipaikan valloittanut Ahola johtaa Cervantesia luokkavoitoin 4-2 Puolaan tultaessa. Kiivaimmilleen kärkikaksikon armoton vääntö kärjistyi Italian osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä Loveressa, jossa Aholan voittomarginaali kirjattiin vain 17 tuhannesosan turvin.
– Se jos mikä oli todellinen työvoitto. Tietenkin MM-sarja on pidettävä kokonaisuutena mielessä, mutta kyllähän ainakin minä olen vetänyt sillä kuuluisalla apinan raivolla kauden alusta lähtien, vahvistaa pitkällä urallaan tähän mennessä 56 MM-osakilpailuvoittoa juhlinut Ahola.
Maestrot hiekalla
Kwidzynin hiekkaperäinen maasto tarjoaa taas täydelliset eväät trillerille. Hiekka on se alusta, jossa Ahola ja Cervantes tuntevat molemmat olonsa varsin kotoisaksi.
– Hiekka sopii minulle paremmin kuin hyvin, mutta samaa voi sanoa myös Cervantesista. Ivan on siinä mielessä harvinainen espanjalaiskuljettaja, että hän tykkää ajaa hiekalla. Olen itsekin päässyt tutustumaan Cervantesin harjoitusolosuhteisiin, missä on samanlaista, Suomen tyyppistä hiekkamaastoa kuin Puolastakin.
Ahola on kolunut kävellen tarkkaan läpi Kwidzynin kisan maastokokeet, joissa on paljon tuttua kahden vuoden takaiseen.
– Crossitesti on käytännössä aivan sama kuin edelliselläkin kerralla. Sieltä löytyy parikymmentä hyppyriä, jotka on pidettävä tarkasti mielessä. Endurotesti ajetaan hiekkapohjaisessa metsässä. Nyt on kuitenkin luovuttu niistä vanhoista polunpohjista, jotka kuluivat viimeksi pahasti patille.
Extreme-testit ovat jakaneet kuljettajien mielipiteitä ajettavuudeltaan. Ahola varautui tosin tähän suuntaukseen jo hyvissä ajoin talvikaudella osallistumalla hallienduron maailmancupiin edellisten kausien malliin.
– Extreme-testi on rakennettu Kwidzynissä hevosten esteradalle. Testi on taas tosi vaikea, mutta mielestäni silti ihan ajettava. Pääosassa siellä ovat aivan valtavat tukit. Tilanne hankaloituu ja estekorkeus nousee, jos pyörät jäävät sutimaan niiden eteen. Mitähän nämä Puolassa kasvavat puut oikein ovat, ihmettelee Ahola tukevia tukkeja.
Puolassa pitää varautua kaikkeen
Kwidzyniin on luvattu loppuviikoksi vaihtelevaa säätä.
– Ukkoskuurot ovat mahdollisia. Toisaalta pieni vesisade ei olisi pahitteeksi pölyiseen maastoon, vinkkaa Ahola.
Puolassa pitää varautua kaikkeen – myös pitkäkyntisiin.
– Jos nyt oikein muistan, niin Hellstenin Antilta varastettiin täällä kaksi vuotta sitten pyörä ja Nikanderin Ronilta koko kuljetusauto. Toivottavasti tällä kertaa tällaiselta vältytään vahingosta viisastuneena, toteaa Ahola.
Aholan, 35, muisti pelaa siinä kuin ajaminenkin.
– Minulta varastettiin tosiaankin kuljetusauto pyörineen. Auto löytyi myöhemmin, mutta ei mitään sen sisältä, kertoo Nikander.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan pistetilanne 6/16 osakilpailun jälkeen:
1) Mika Ahola Suomi, Honda 144, 2) Ivan Cervantes, Espanja, KTM 138, 3) Tomas Oldrati Italia, KTM 104, 4) Pierre Renet Ranska, KTM 99, 5) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 86, 6) Juha Salminen Suomi, BMW-Husqvarna 76, 11) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg 57, 13) Marko Tarkkala Suomi, BMW-Husqvarna 51.
Seuraavat osakilpailut: 12.-13.6. Kwidzyn, Puola.
Tiedote: Kari Aho