Motocrossin kansallisen kilpasarjan, MX-Liigan kauden avauspäivä kisattiin Mäntyharjun perinteisellä Ruotimon radalla. Vaikka vääntö radalla oli ajoittain armotonta ja helle imi mehut ajajista, kaikenkaikkiaan päivä oli leppoisaa nautiskelua harrastuksen parissa. Näin MX-Liiga näyttää toimivan sarjana juuri niin kuin lajiryhmä asian alunperin suunnittelikin.
Vaikka kysymyksessä oli ”vain” Liiga-osakilpailu MXJ-luokkaan saapui paikalle käytännössä koko edellisviikonlopun Suomen Cup-avauksen kärki. Avauserän voittoon ajoi Aki Manninen käytyään tiukan väännön teamitoverinsa, Joona Marinin kanssa. Santeri Kinnunen pääsi startista kärjen tuntumaan, mutta ensimmäisen kierroksen ylimääräiset ohjelmat pudottivat hänet noin sijalle 30. Sieltä poika kuitenkin nousi peräti kuudenneksi. Suoritus oli melkoinen, kun eräpituus on vain 15 minuuttia ja kaksi ratakierrosta eikä helle ainakaan yhtään helpottanut riuhtomista.
Toisessa erässä Manninen kolaroi avauserän kärkiväännöissä ajaneen Mikko Virtasen kanssa jo toisella kierroksella ja molemmat joutuivat keskeyttämään. Erän loppupuolella kärkikolmikkona hääri Marin, Juuso Piironen ja Kinnunen, joka kuitenkin lipsahti hyppyrin sivuun ja nurin. Näin sijoitus putosi pykälällä. Lähes kotikulmillaan ajanut mikkeliläinen Piironen rutisti loppukierrokset tiukasti pitäen Marinin takanaan kakkosena ja pääsi tuulettamaan erävoittoa. Varman erän suorittanut Jere Mustonen oli kolmas.
Naiset kisaavat MX-Liigaa luokassa MXD. Kauden avauksen perusteella kukaan ei ainakaan pääse väittämään, että tytöt eivät saisi kunnon kisoja aikaiseksi. Kummassakin erässä Marita Nyqvist kävi hurjan kamppailun lopussa kantaan nousseen Sanna Kärkkäisen kanssa. Ensimmäisen erän voitto kirjattiin Nyqvistille reilun 0,2 sekunnin erolla, toisessa voittomarginaalia kertyi peräti noin 0,5 sekuntia. Hiukan terävemmillä lähdöillä Kärkkäinen olisi voinut pistää Nyqvistin ahtaalle jo erien alussakin, mutta nyt siis nähtiin huikeat viimeisen kierroksen kirikamppailut voitosta.
MXB:ssä lähdöt kirjattiin seitsemän vuoden tauon jälkeen crossikisoihin piipahtaneen Tero Raittilan nimiin, mutta viime vuodet työ- ja perhe-elämään keskittyneen konkarin kuntopohja ei helteessä riittänyt alkukierroksia pidemmälle. Ensimmäisessä erässä voittokamppailussa nähtiin muutaman vuoden enduroon keskittymisen jälkeen radalle palannut Jarno Tyllinen, mutta hän joutui taipumaan loppukierroksilla Toni Niemiselle.
Toisessa erässä Nieminen kurvasi toiseksi supermotoa viime vuosina ajaneen Teemu Långin jälkeen.
Kisat Ruotimon radalla jatkuvat sunnuntaina Juniori-Liigalla luokin MX65 (7-10-vuotiaat), MXC/C (10-12-vuotiaat) ja MXC/B (12-15-vuotiaat).