– Päätös jatkosta tehtiin ennen viime viikonloppuna Espanjan Cartagenassa pidettyä ajoleiriä, jossa ajoimme kaikkina kolmena ajopäivänä nopeimpia kierrosaikoja. Paikalla olivat tämän vuoden maailmanmestareita englantilaisia Birchallin veljeksiä lukuun ottamatta kaikki luokkamme huippuparit, Pekka Päivärinta kertoi tiistaina päättyneeltä leiriltä.
MM-sarjan lisäksi Päivärinta ja Hänni ajavat myös IDM-sarjan, jossa kilpaillaan Saksan mestaruudesta. MM-sarja käynnistyy huhtikuussa Ranskan Le Mansissa. Sitä ennen heillä on mahdollisuus testata vielä uudelleen Cartagenassa, Tsekissä, Kroatiassa ja Ranskassa.
IDM-sarjan lisäksi uutta alkavassa kaudessa on se, että kilpailukalusto pysyy koko kauden ajan Euroopassa ja Päivärinta lentää Suomesta kilpailupaikoille, joille Hänni ja kaksikon mekaanikko Bruno Schönni tuovat ajokin.