Pyrhönen nousi kolmanneksi motocrossin MM-sarjassa

Pyrhösen taktiikka osui nappiin, sillä hän nousi MM-sarjassa 311 pisteellä kolmannelle sijalle. Edellisessä osakilpailussa ranteensa loukanneella ranskalaisella Honda-kuljettajalla Julien Vannilla on tosin koossa samat pisteet.

– Olen suunnitellussa aikataulussa. MM-mitali on tavoitteena ja edessä on vielä viisi kisaa, joista ainakin neljän pitäisi istua minulle hyvin, vinkkasi Pyrhönen samalla myös Vantaan suuntaan, jossa sarja vierailee elokuun toiseksi viimeisenä viikonvaihteena.
Pyrhönen ehti Hondallan Kroatiassa ensimmäisessä erässä neljänneksi ja jälkimmäisessä kymmenenneksi.
– Ajoin avauserässä kolmantena viimeiselle kierrokselle asti, kun kierroksella ohitettava kuljettaja aiheutti minulle ylimääräistä ohjelmaa. Kroatiassa ei taideta tuntea sinisiä lippuja ja Lozano (Alvaro) pääsi siinä vaiheessa kuin varkain ohitseni vieden minulta tyrkyllä olleen kolmannen sijan, kertoi Pyrhönen.
Toisessa erässä radan olosuhteet muuttuivat melkoisesti.
– Rata oli siinä vaiheessa jo kivikova ja aurinko paistoi matalalta. Se, joka otti siinä vaiheessa ison riskin saattoi hyötyä olosuhteista. Itse päätin olla lähtemättä siihen leikkiin mukaan. Sarjan kokonaisuuden kannalta varmat MM-pisteet olivat tärkeämpiä, painotti kisa-aamuun rankkasateen jäljiltä siirretyssä aika-ajossa seitsemänneksi sijoittunut Pyrhönen.
Kroatian tapahtumia hallitsi slovenialainen Matevz Irt, joka tervehti Hondallaan ruutulippua molemmissa erissä voittajana. Pyrhönen jäi tasaisessa avauserässä Irtista 11,4 ja toisessa erässä 50,2 sekuntia.
Riku Rouhiainen ajoi Yamahalla avauserässä sijalle 23. Toinen erä päättyi hänen osaltaan keskeytykseen.
Ranskalainen Pierre Renet pauhaa Suzukillaan MM-sarjan kärjessä pistein 373. Husqvarnalla kilpaileva italialainen Alex Salvini hiillostaa häntä 11 pisteen päässä. Pyrhösellä on matkaa 51 pistettä Salviniin.

Kullas kohosi jo kuudenneksi EM-sarjassa
Mladinassa ajettiin myös MX2-luokan EM-sarjan osakilpailu. Harri Kullas kiirehti KTM-pyörällään ensimmäisessä erässä viidenneksi 19,9 sekuntia kärjestä. Toisessa erässä hän oli yhdeksäs 45,8 sekuntia voittajasta.
Mladinan yhteistuloksissa kahdeksanneksi sijoittunut Kullas nousi samalla sarjassa jo kuudennelle sijalle siitäkin huolimatta, että häneltä jäivät kauden kolme ensimmäistä osakilpailua ajamatta.
Vahvimmin Euroopan mestaruudessa on kiinni sarjaa 47 pisteellä johtava ranskalainen Yamaha-kuljettaja Christophe Charlier. Charlier voitti Mladinassa toisen erän. Ensimmäisen erän ykköseksi ajoi hollantilainen Honda-kuljettaja Herjan Brakke.
Molempien luokkien seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Schwedtin radalla Saksassa.

Mladina, Kroatia.
Motocrossin MX3-luokan MM-sarjan 10/15 osakilpailu:
Erä 1:
1) Matevz Irt Slovenia, Honda 34.54,458, 2) Pierre Renet Ranska, Suzuki + 8,767 jäljessä, 3) Alvaro Lozano Espanja, Yamaha + 9,584, 4) Antti Pyrhönen Suomi, Honda + 11,456, 5) Joaquim Rodriquez Portugali, Aprilia + 11,970, 6) Christophe Martin Ranska, Husqvarna + 16,215, …23) Riku Rouhiainen Suomi, Yamaha + 1 kierros.

Erä 2:
1) Irt 35.11,531, 2) Gregory Wicht Sveitsi, Honda + 4,436, 3) Martin + 7,385, 4) Alex Salvini Italia, Husqvarna + 14,779, 5) Lozano + 19,557, 6) Renet + 29,977, …10) Pyrhönen + 50,228.
Rouhiainen keskeytti.

MM-pistetilanne:
1) Renet 373, 2) Salvini 360, 3) Pyrhönen 311, 4) Julien Vanni Ranska, Honda 311, 5) Irt 293, 6) Martin 293, …37) Rouhiainen 17, 49) Marko Kovalainen Suomi, KTM 10.

Motocrossin MX2-luokan EM-sarjan osakilpailu 9/14:

Erä 1:
1) Herjan Brakke Hollanti, Honda 35.26,831, 2) Mathias Bellino Ranska, Yamaha + 4,194 jäljessä, 3) Klemen Gercar Slovakia, Yamaha + 7,577, 4) Matthias Walkner Itävalta, KTM + 17,532, 5) Harri Kullas Suomi, KTM + 19,994, 6) Alex Eriksson Ruotsi, Suzuki + 25,430.

Erä 2:
1) Christophe Charlier Ranska, Yamaha 35.18,862, 2) Jeffrey Herlings Hollanti, KTM + 19,900, 3) Gercar + 27,261, 4) Rasmus Jörgensen Tanska, Suzuki + 33,022, 5) Walkner + 33,347, 6) Brakke + 38,078, …9) Kullas + 45,853.

EM-pistetilanne:
1) Charlier 388, 2) Herlings 341, 3) Gercar 262, 4) Brakke 234, 5) Walkner 222, 6) Kullas 154.

Seuraava osakilpailu: 2.8. Schwedt, Saksa.

****
Rankkasade vesitti Pyrhösen aika-ajon

Motocrossin MX3-luokan MM-sarjassa neljäntenä olevalla Antti Pyrhösellä on edessään todella tiivistempoinen sunnuntai, kun kauden kymmenes osakilpailu ajetaan Mladinan radalla Kroatissa. Pyrhösellä on normaalista aikataulusta poiketen sunnuntaina edessään harjoituksen ja kahden MM-erän lisäksi myös aika-ajo.

– Aika-ajoa ei pystytty ajamaan lauantaina rajusti savirataa piiskanneen rankasateen jäljiltä. Tuomaristo päätti siirtää aika-ajon sunnuntaille, mikä oli aivan oikea päätös. Tällä kelillä ei olisi päässyt pahimpia mäkiä ylös, kertoi Hondalla kilpaileva Pyrhönen.

Kroatiassa on tarkoitus ajaa sunnuntaina säässä kuin säässä.
– Saattaa tosin olla, että rataa joudutaan muuttamaan ja oikomaan erityisesti isompien mäkien osalta, arvioi Pyrhönen.

Pyrhönen ajaa ensimmäistä kertaa Mladinan radalla.
– Sunnuntaina on oltava tästäkin syystä todella skarppina heti aamusta alkaen, jotta ehdin päästä sinuiksi radan kanssa ja saada pyörän säädöt kohdalleen, korostaa Pyrhönen.

Uusin numero