Pramac Racing-tallin Ducati-kuljettaja starttasi kisaan kymmenennestä ruudusta ja nousi alkukierroksilla kahdeksanneksi. Valentino Rossin voittamassa kilpailussa Kallio putosi lopulta sijalle 14, kun valkeakoskelaisen kierrosajat heikkenivät kahdella sekunnilla rengasongelman jälkeen.
– Vauhti on ollut hyvällä tasolla koko viikonlopun ajan. Kisassakin olisi ollut saumoja aina kuudenteen sijaan asti ilman viallista rengasta. Välillä täytyisi olla vähän tuuriakin matkassa, Kallio tuhahti.
– Huomasin jo muutaman kierroksen jälkeen, että eturenkaassa on jotain häikkää. Kuuden kierroksen jälkeen pito heikkeni erittäin nopeasti. Sen jälkeen etupää luisteli rajusti eikä vasempiin mutkiin pystynyt edes kunnolla kallistamaan pyörää.
– Ajoin loppukisan ajan vain terveisiä ja yritin pitää pyörän pystyssä. Sormivamma muistutti olemassaolostaan, mutta ei se olisi ollut esteenä hyvälle sijoitukselle.
– Bridgestone otti renkaan tutkittavaksi, mutta se ei nyt lievitä tämän kisan pettymystä. Ajoin viikonlopun aikana samalla rengasseoksella lukuisia kierroksia ilman ongelmia. Kisassa rengas kului aivan kankaille, Kallio ihmetteli.
****
Kallio sivusi kauden parastaan sateisessa aika-ajossa
Ducati-kuljettaja Mika Kallio oli lauantaina hyvässä vauhdissa Saksan Sachsenringin radalla. Aamupäivän harjoitukset ajettiin kuivalla radalla, jolloin kovavauhtisella jaksolla Kallio oli kahdeksas ja alitti myös rataennätysajan.
Iltapäivän aika-ajo jouduttiin ajamaan vesisateessa, mutta valkeakoskelaisen vauhti riitti myös vaativissa oloissa kymmenen nopeimman joukkoon. Paalupaikan valtasi Valentino Rossi, josta sijalle 10 ajanut Kallio jäi 2,251 sekunnin päähän.
– Päivään täytyy olla tyytyväinen, vaikka sormessa oli kipua enemmän kuin vielä perjantaina. Ajamiseen sillä ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä, Kallio kertoi.
– Aamulla pyörä tuntui hyvältä ja menimme säädöissä oikeaan suuntaan. Tiesinkin jo perjantain jälkeen, että pystyn parantamaan aika reilusti. Kuivalla kelillä aika kohentuikin 1,3 sekuntia ja olin kärkeä perässä vain 0,8 sekuntia.
– Myös sadekelillä kyyti oli hyvällä tasolla. Kovia riskejä en ottanut, kun useat kuljettajat kaatuivat aika-ajon aikana. Pari kertaa oli tosin liki itselläkin. Kymmenes ruutu sivuaa kauden parastani, mutta myös yhdeksäs sija oli tosi lähellä.
– Mielenkiinnolla odotan sunnuntain kisaa. Radan ensimmäiselle sektorille täytyy yrittää keksiä jotain, koska siinä häviän lähes puoli sekuntia. Sen jälkeen radan loppuosalla sektoriajat ovat kilpailukykyisiä, Kallio päätti.