Pohjoisen kierros päätökseen Iisalmessa

Motocrossin Pohjoisen kierros päättyi sunnuntain MX-Liigakisoihin. Päätöspäivänä parasta vauhtia Parkatin radalla esitti MXB-luokan molemmat erät voittanut Jani-Pekka Meuronen. MXV40-veteraaniluokan Suomen Cupin kärki taas tasoittui.

Nuoremmissa veteraaneissa, eli 40-49-vuotiaissa Kim Hellman ajoi molemmissa erissä selvään voittoon. Kun sarjan kärjessä Iisalmeen saapuneella Mika Kuusistolla oli molempien erien aluksi ylimääräistä ohjelmaa, hän keräsi päivästä kymmenen pistettä Hellmania vähemmän. Näin sarjajohto kutistui kuuteen pisteeseen. Iisalmen päivän totaalin kakkoseksi täräytti Arto Panttila vanhan liiton 500-kuutioisella kaksitahtisellaan.

MXV50-luokassa jatkui tuttu tahti, Jari Lehto voitti molemmat erät. Tällä kertaa hän joutui kuitenkin ajamaan kilpaa tosissaan, sekä Timo Järvisen että Kai Wiraman kanssa. Nämä herrat tasasivat erien kakkos- ja kolmospaikat keskenään.

MXB:ssä Jani-Pekka Meuronen vankisti asemiaan MX-Liigan ykkösenä voitettuaan molemmat erät, Joona Ojala oli puolestaan molempien toinen. Tero Mähösellä riitti kummankin erän alussa ylimääräistä ohjelmaa liiankin kanssa. Hurjalla takaa-ajolla hän nousi kuitenkin kummassakin erässä kolmanneksi.

Naisten luokka, MXD teki kisassa osallistujaennätyksensä, kun puomille asettui kaksikymmentä kilpailijaa. Sanna Kärkkäinen oli kotiradallaan ylivoimainen kummassakin erässä. Päivän toiseksi parhaan Liigapistepotin keräsi Marie Reittonen kolmos- ja kakkossijoilla.

Motocross-Liigaa ajetaan seuraavan kerran Vantaalla 26.7. MXD ja MXB-luokissa.

Teksti ja tulokset:
Totti Raittila
TR-Tuotanto

Uusin numero