Motocross Veteraani-Suomen Cup ja kansallinen MX-Liiga 10.5. Turku

Kumpikin ikäryhmä, eli 40-49- vuotiaiden MXV40 ja yli viisikymppisten MXV50 saanee tänä vuonna uudet mestarit. Mika Kuusisto on nyt voittanut kaikki nuorempien erät, Jari Lehto taas on tehnyt yhtä tasaista jälkeä vanhemmissa.

Hallitsevia veteraanimestareita, Kari Rantasta ja Timo Remestä ei sarjan toisessakaan osakilpailussa nähty, joten kun kaikkiaan seitsemästä osakilpailusta on ajettu kaksi, menevät mestaruudet melkoisella varmuudella uusjakoon.

Nelikymppisissä Pasi Virtanen oli ripein päivän molemmissa starteissa, mutta Kuusisto nousi heti alkumetreillä kärkeen kummassakin erässä. Kärkiryhmän kahinoissa myös Kim Hellman pystyi kukistamaan Virtasen molemmissa erissä, näin Hellmanin saldoksi Turusta tuli kaksi kakkossijaa. Avauserässä Virtanen sai pidettyä kolmossijan, mutta toisessa hän joutui tyytymään neljänteen, kun nousujohteisesti edennyt Harri Hakola rutisti lopussa ohi.

Kuusistolla on koossa täydet sata sarjapistettä, Hellmanin saldo näyttää kuuttatoista vähempää. Pasi Virtanen jatkaa kesää kohti sarjakolmosena.

Vanhempien veteraanien luokassa ei erävoitoista ensimmäisen kierroksen jälkeen juuri kilpailtu. Kotiradallaan ajanut Jari Lehto karkasi muilta suvereenisti molemmissa erissä. Alpo Viitanen oli kummankin erän kakkonen, ensimmäisessä ennen Pekka Lehtoa ja toisessa Timo Järvistä. Sarjassa Jari Lehdollakin on pisteitä täydet sata, Viitanen on ollut kaikkien erien toinen, eli takamatkaa on nyt 12 pinnaa. Sarjakolmosena on Kai Wirama, joka puolestaan on ajanut kauden kaikissa neljässä erässä neljänneksi.

Sunnuntain ohjelmassa Turussa oli myös MXB- ja MXD-luokkien MX-Liigan osakilpailut. MXB:n molemmat erät vei nimiinsä heikomman lähdön jälkeen takaa noussut Jani-Pekka Meuronen. Daamien ykkönen oli puolestaan jo tutusti Sanna Kärkkäinen vastaavalla suorituksella kuin Meuronen MXB:ssä.

Teksti ja tulokset:
Totti Raittila
TR-TUOTANTO
+358 440 755207

Uusin numero