Aamulehden artikkelissa kerrotaan, että syksyllä koulujen alkaessa poliisi aikoo puuttua nykyistä tiukemmalla seulalla ylinopeuksiin.
Suomessa halutaan lisätä ylinopeuksiin puuttumista huomautusten, ei niinkään sakkojen avulla. Uusi raja tulisi olemaan 3 km/h. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero uskoo, että huomautus vaikuttaa tavallisen suomalaisen käytökseen yhtä paljon kuin rikesakon saaminen.
Paatero muistuttaa, että jos yksi ihminen saa jatkuvasti huomautuksia, poliisi voi hänen kohdallaan ottaa sakot käyttöön. Edes 10 huomautusta ei nykylain mukaan johda ajokieltoon. Sen sijaan kolme rike- tai päiväsakkoa vuodessa tai neljä kahdessa vuodessa vie kortin hyllylle.
Ylikomisario Heikki Ihalainen sisäministeriöstä valmistelee poliisille uutta ohjetta. Hän muistuttaa, että jos huomautusten lisääminen ei vähennä ylinopeuksia, poliisi voi ottaa käyttöön kovat keinot.
– Jos huomautuksia tulee paljon pysyvästi, voimme muuttaa taktiikkaa. Sitten lähtee enemmän sakkoja, vaikka emme me niitä haluaisi jakaa, Ihalainen sanoo.
Sakkoja jaetaan nykykäytännön mukaan vasta, kun ylinopeutta on vähintään 10 kilometria tunnissa. Sakotuslinja ei ole syksyllä muuttumassa.
Liikkuva poliisi käyttää valvontavälineinä tutkia, lasermittauslaitteita, keskinopeusmittareita ja videolaitteita. LP:n käytössä on n. 200 autoa ja n. 40 moottoripyörää. Joka viidennessä autossa on tietokone, jolla seuraamusten määräämisessä tarvittavat asiakirjat voidaan tulostaa sähköisesti. Rangaistusvaatimuksen antamisessa tarvittavat tiedot asiakkaan maksukyvystä saadaan kentälle tekstiviestinä gsm-puhelimeen.