MotoGP-kauden toinen MM-osakilpailu Japanin Motegissa osoitti kuninkuusluokan tulokaskuski Mika Kallion kilpailuhermojen ja -taitojen olevan kohdallaan.
Kallio nousi ensimmäisellä kierroksella sijalle 14 ja onnistui sen jälkeen kohentamaan asemiaan useilla ohituksilla. Valkeakoskelainen oli 10:s kilpailun puolivälissä, josta hän kiristi vielä kaksi sijaa. Kallio jäi voittoon ajaneesta Jorge Lorenzosta 39,4 sekuntia. Kallion tallikaveri Niccolo Canepa oli maalissa 14:s.
Myös kauden avauskisassa Qatarissa kahdeksanneksi ajanut Kallio on pistetaulukossa kirkkaasti paras tulokaskuljettaja, sillä hän on MM-sarjassa seitsemäntenä 16 pisteellä.
– Tämä tulos tyydyttää viikonlopun monien vaikeuksien jälkeen. Tuskin kukaan uskoi näin hyvään tulokseen, kun muistetaan kisan lähtökohdat. Aamun warm-upin aikaan ei vielä hymyilyttänyt, kun se jakso ajettiin sadekelillä. Ruuvasimme kisaa varten kuivan kelin säätöjä pienellä riskillä, kun ei minulla ollut oikein mitään hävittävää, Kallio myönsi.
– Keulan sisuskalut olivat täysin uudet ja niitä säätöjä ei ollut koettanut kukaan muu kuin Ducatin testikuljettaja. Säädöt tuntuivat toimivilta minun ajotyylilleni. Ongelmana oli takarenkaan heikko pito alkukierroksilla. Siinä vaiheessa oli vaikeuksia vastata muiden vauhtiin.
– Tilanne kuitenkin muuttui, kun kilpakumppaneiden uusista renkaista oli paras pito hävinnut. Sen jälkeen huomasin saavuttavani kaikkia kuskeja, jotka olivat näköetäisyydellä. Pääsinkin kisan aikana heistä kaikista ohi. Alun jälkeen oli erittäin hienoa ajaa ja nautin todella ohituksista.
– Valitsin takarenkaaksi pehmeän seoksen, mutta se kesti loppuun asti hyvin ja kierrosajat säilyivät samalla tasolla. Jatkossa täytyy tehdä töitä sen eteen, että olisimme kilpailukykyisiä myös alkukierroksilla, Kallio summasi.
***
Mika Kalliolla vaikeat lähtökohdat sunnuntain MotoGP-kilpailuun
MotoGP-kauden toisen MM-osakilpailun aika-ajot jouduttiin lauantaina peruuttamaan rankkasateen vuoksi Japanin Motegin radalla. Suuri sademäärä aiheutti sen, että useissa kohdissa radan poikki virtasi pieniä puroja, joten niissä olosuhteissa rataa ei olisi ollut turvallista kiertää. Aika-ajojen alkua ensin siirrettiin kahdella tunnilla, mutta sade ei hellittänyt otettaan.
Pramac Racing-tallin suomalaiskuski, perjantaina kaatunut ja vähän ehjiä kierroksia ajanut Mika Kallio joutui tyytymään 17:nteen lähtöruutuun, kun kisan lähtöjärjestys määräytyi perjantain treeniaikojen perusteella. MotoGP-luokan paalupaikalle asettuu hallitseva maailmanmestari Valentino Rossi.
– Viikonloppu ei ole ollut meille onnekas. Toistaiseksi Motegista ei ole vielä jäänyt mitään käteen. Toivotaan, että sunnuntain kisa toisi jotain positiivista. Nyt on tosi vaikeat lähtökohdat kisaan, koska harjoitusaikaa ei ole ollut kunnolla kummallakaan kelillä. Lisäksi lähtöpaikka on sen verran kaukana, että kympin nippuun nousemisessa voi olla aika urakka, Kallio arvioi.
– Entistä vaikeammaksi tilanteen tekee se, että sunnuntaiaamun warm-up joudutaan ehkä ajamaan märällä radalla, kun sateen on ennustettu jatkuvan yön yli. Kaiken huipuksi keli saattaa kuivua iltapäivän kisaan mennessä, joten säätöjen kanssa voidaan olla vaikeuksissa.
– Kipeästä nilkasta tuskin on suurempaa haittaa kilpailussa. Kovasta iskusta syntynyt vamma paranee ajan myötä.
***
Kallion harjoituspäivä pilalle kaatumisen takia
MotoGP-kauden toisen MM-osakilpailun perjantain harjoitusjakso ei sujunut Mika Kalliolta suunnitellusti, kun hän kaatui Japanin Motegin vapaissa harjoituksissa. Kympin kärjen aikoja alussa ajanut Pramac Racing-tallin suomalaiskuski menetti yllättäen Ducatinsa hallinnan jakson puolivälissä ja hävisi rytäkän vuoksi tärkeää testiaikaa.
Jakson lopulla Kallio palasi radalle muutaman kierroksen ajaksi, mutta hän jäi 17. sijalle ja kolmen sekunnin päähän perjantain nopeimmasta Valentino Rossista.
– Aloitin jakson kakkospyörälläni ja tulin varikolle vaihtamaan ykköspyörän, jonka säädöt olivat paremmat tälle radalle. Radan pito oli melko heikko, kun ilman lämpötila oli vain 13 astetta. Mekaanikot vaihtoivat ykköspyörään juuri radalla käyttämäni renkaat, koska ne tarjoaisivat paremman pidon kuin aivan uudet renkaat. Lähdettyäni takaisin radalle, kaatuminen tapahtui toisen kierroksen alussa. Tilanne oli erikoinen, kun siinä kohdassa mutkaa jarrutus oli jo päättynyt eikä siinä vielä kiihdytettykään. Todennäköisesti moottorijarrutus ja radan heikko pito aiheuttivat sen, että pyörä lähti aivan varoittamatta hanskasta, Kallio ihmetteli.
– Huomasin takarenkaan luistavan ja samantien pyörä heitti minut selästään. Pyörän sensorit olivat mitanneet, että takarenkaan vasen puoli oli vain 40 asteen lämmössä. Kunnon pidon saavuttaakseen lämpöä pitäisi olla kaksi kertaa niin paljon. Kaatumisessa vasen nilkka sai aika kovan iskun ja siihen sattuu kävellessä. Kuvissa ei kuitenkaan näkynyt mitään vakavampaa, joten tuskin se itse ajamiseen vaikuttaa.
-Ajoin vielä toisella pyörällä muutaman kierroksen, mutta sen säädöillä ei pystynyt tämän kovempaa puristamaan. Harjoituspäivä meni pilalle, mutta jos lauantaina sataa, siinä tapauksessa tämän päivän ongelmilla ei ole niin suurta merkitystä. Sateen todennäköisyys on kuulemma täydet 100 prosenttia. Sadekeli olisikin minulle vain hyvä asia, kun kaikki joutuvat kuitenkin aloittamaan lauantaina säätöjen kanssa nollasta, Kallio summasi.