Mäntyharjulainen flattrack-kuski ajoi viime viikonloppuna uransa kolmanneksi viimeisen MM kilpailun Ranskassa.
Illan finaalissa Kurvinen starttasi hienosti liikkeelle ollen kamppailemassa kärkisijasta ensimmäisessä karteessa ja ja jatkoi kilpailua toisella sijalla pari ensimmäistä kierrosta.
– Radan kunto yllätti jälleen, täysin erilainen kuin karsintaerissä ja olisi pitänyt osata siirtyä aivan ulkolinjalle kastelun jälkeen. Tässä harjoittelun puute kostautui ja viiden kierroksen kohdalla alkoi kädetkin puutumaan nopealla puolen mailin maaradalla. Finaali oli perussuoritus ja erot olivat pienet, alle 2 sekuntia kakkossijaan mutta Italian Matteo Boncinellille kukaan ei voinut mitään, Kurvinen kertaa.
Karsintaerissä mäntyharjulainen ajoi vahvasti sijat 2, 1, 1, 2 voittaen ainoana karsintaerissä sarjajohtaja Amerikan Sammy Halbertin.
– Karsintaeriin lähdettiin samalla tavalla kuin Englannissa ilman treenejä. Rata oli perjantain ja yön sateiden jälkeen ajokelvottomassa kunnossa, joten treenit otettiin pois televisioinnin vuoksi ja ajoimme vain 4 minuutin warm upin. Yli kahteen kuukauteen takana vain kaksi ajoharjoitusta, joten siihen nähden ajaminen lähti sujumaan hyvin. Ei sitä attackia kuitenkaan löytynyt koko päivänä ja se oli ihan ymmärrettävä tilanne. Se ei ole vain sanoja, vaan kokonaisuus johon urheilussa tulee valmistautua, toteaa Kurvinen.
Rankka kausi kääntyi nyt loppusuoralle ja edessä on MM sarjan päättävät kilpailut Tsekissä ja Unkarissa lokakuussa.
– Lähtölaskentahan tässä alkoi raksuttaa, kaksi arvokilpailua edessä viimeistä kertaa. Sitten katsotaan, ajanko kaksi tiimikisaa Itävallassa ja Italiassa. Olisihan se hieno ajaa vielä ulkomaan kavereiden kanssa joukkueena. Ja onhan tämä kokonaisuutena ollut mahtavaa reissua, mutta samalla ottanut paljon muusta elämästä pois, katsotaan racekortit nyt loppuun.
Mikkelin moottorikerhon kuljettaja jatkaa sarjassa neljäntenä ja viisi pistettä erottaa neljää kuljettajaa, joten MM-pronssista ajetaan todella tiukkasti kilpaa. MM-sarjaa johtaa USA:n Sammy Halbert ja viime kauden maailmanmestari Ervin Krajcovic on toisena. Kärkikolmikolla on hajurako seuraavana tulevaan nelikkoon Tim Neave, Lasse Kurvinen, Matteo Boncinelli, Kevin Corradetti.
Kuva: FIM/Jesper Veldhuizen
Tsekin MM-osakilpailu ajetaan 5.10. ja kauden päätöskilpailu Unkarissa 12.10. Kisat voi seurata FIM-moto TV-palvelun kautta suorana.
Teksti ja kuva: Lasse Kurvisen tiedotus