Viime vuonna kaikki ajamansa S2-luokan erät voittanut ja sarjassa hopeaa ottanut Hermunen kilpailee tänä vuonna S1-luokassa, missä hän otti nyt kaksi erävoittoa.
– Hyvinhän kisa meni. Samaan malliin kuin viime vuonna, eli voittojen merkeissä. Oli hienoa voittaa ja kukistaa muun muassa kaksinkertainen maailmanmestari Bernd Hiemer, Hermunen kertoi.
Hermunen ajaa kahden edellisen kauden tapaan koko Saksan sarjan, mutta vantaalaisen päätavoite on ensi viikonloppuna käynnistyvässä MM-sarjassa. Viime vuonna Hermunen ajoi tulokaskaudellaan S1-luokan MM-neloseksi, mutta tänä vuonna haasteet kasvavat, sillä MM-sarjassa on kahden luokan sijaan enää vain yksi luokka.
– MM-kausi alkaa todellakin ensi viikonloppuna, ja heti minun kannalta huonolla radalla Italiassa. Samalla radalla ajettiin noin kuukausi Italian sarjan avaus ja mukana olivat kaikki MM-sarjan kärkinimet. Ajoin kummassakin erässä kuudenneksi, mutta MM-avauksessa lähden hakemaan sijoja viiden joukosta.
Toinen suomalaisedustaja, Asseri Kingelin, ajoi eräsijat 13 ja 11. Sarjassa Hermunen nappasi siis kärkipaikan, kun ensimmäistä täyttä kauttaan Saksassa ajava Kingelin aloitti 11:llä tilalla.
Kuusi osakilpailua sisältävät MM- ja EM-sarjat alkavat tulevana viikonloppuna Italian Castelletto di Branduzzon radalla, missä ajetaan lauantaina karsinta ja sunnuntaina kaksi MM-erää. Hermunen on mukana MM- ja Kingelin EM-osakilpailussa.
—
Moottoripyöräily: Supermoto, Saksan mestaruussarja, S1-luokka, 1. osakilpailu, Stendal, Saksa, su 25.4.2010.
S1, 1. erä:
1. Mauno HERMUNEN, 17:58.897
2. Markus CLASS, +4.835
3. Petr VORLICEK, +5.802
4. Markus VOLZ, +13.771
5. Jürgen KÜNZEL, +18.615
…13. Asseri KINGELIN, +36.505
S1, 2. erä:
1. HERMUNEN, 17:48.145
2. Bernd HIEMER, +8.773
3. KÜNZEL, +12.064
4. CLASS, +12.419
5. VORLICEK, +12.621
…11. KINGELIN, +38.570
S1, yhteistulos / pistetilanne, 1. osakilpailu:
1. HERMUNEN, 50 pistettä
2. CLASS, 40p.
3. HIEMER, 37p.
4. KÜNZEL, 36p.
5. VORLICEK, 36p.
…11. KINGELIN, 18p.