Naantalilainen Hermanni Koskinen sijoittui menneenä kesänä motocrossin SM-sarjassa viidenneksi ja cross countryn SM-sarjassa hopealle. Turun Moottorikerhon edustaja teki vahvan paluun edellisen kauden loukkaantumisestaan, ja nyt hänen katseensa on tiukasti vuodessa 2024.
Hermanni Koskisen, 19, oli tarkoitus ajaa motocrossissa ensimmäinen Suomen mestaruuskautensa aikuisten tasolla vuonna 2022, mutta kesä meni sivusta seuraten olkapäävamman takia. Vuonna 2021 junioreiden Suomen Cupissa hopeaa napannut Yamaha Center Turun tiimikuljettaja pääsi todenteolla aikuisten sarjaan menneenä kesänä, ja hän ajoikin MX2-luokan SM-sarjassa viidenneksi. Koskinen myös voitti kansallisen MX-liigan mestaruuden. Tulosta syntyi lisäksi sivulajissa cross countryssa, missä yhdistyvät motocross ja enduro. Hauskaksi lajiksi osoittautunut kokeilu poiki upeasti SM-hopeaa enduron kolminkertaisen maailmanmestarin, Tuusulan Moottorikerhon Eero Remeksen perässä.
– Ensi vuonna haluan ottaa osakisavoiton cross countryssa En kyllä ole tarkkaan miettinyt, miten Remeksen voittaisi. Jos hän ei ajaisi, ehkä sitten. On hän vielä sen verran parempi kuitenkin, Koskinen kertoo naureskellen.
– Vuoteni oli positiivinen ja tuloksellisesti hyvä. Vaikka olin loukkaantumisen takia sivussa koko edellisen kisakauden, kehityin ja vauhtini kasvoi tänä vuonna. Motocrossissa olin Tornion SM-osakisassa kummassakin erässä toinen ja Heinolassakin yhteistuloksissa podiumilla. Lisäksi kävin kokeilemassa cross countrya, missä ajoin kahdesti palkintosijalle ja voitin SM-hopeaa.
Koskinen huokuu tyytyväisyyttä ja osittain sivuuttaa sen, että hänellä murtui kesällä häntäluu ja SM-kauden jälkeen pirstaloitui solisluu. Häntäluun takia häneltä jäi motocrossissa yksi SM-osakilpailu väliin ja solisluun takia hän ei päässyt osallistumaan useita tuhansia katsojia keränneeseen Tampere Supercrossiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen marraskuun alkupuolella.
– Solisluu ei ole vielä täysin kunnossa, mutta se menikin neljään osaan ajotreenin kaatumisessa. Varsinaisesti loukkaantuminen ei haittaa ja luu tulee kuntoon, mutta jouduin siirtämään armeijaan menoa tammikuulta tulevaisuuteen. Ajatukseni oli suorittaa varusmiespalvelus puolessa vuodessa ja treenata sekä kisata armeijan ehdoilla. Toisaalta, nyt pystyn keskittymään täysillä tulevaan kisakauteen.
– Loukkaantumiset eivät ole vaikuttaneet minuun henkisesti. Ja pakollisten taukojen kautta on löytynyt jopa lisää motivaatiota ajamiseen.
Henkilökohtaisten saavutusten ohella Koskinen sekä raisiolainen Miro Varjonen ja vahtolainen Aaro Menna palauttivat Turun Moottorikerhon motocrossin kerhojoukkueiden SM-mitalistien joukkoon lähes 20 vuoden tauon jälkeen pokkaamalla Suomen mestaruushopeaa Vantaalla syyskuussa. Koskinen kiitteleekin joukkuetovereitaan hienosta saavutuksesta ja yleisesti koko kaudesta perhettään, Team Yamaha Center Turkua, yhteistyökumppaneitaan sekä reilu vuosi sitten valmentajakseen ryhtynyttä Marko Huunosta.
Kuntoon ja ulkomaan leirille
Koskinen on ollut pois kuljetusliikkeen tehtävistään solisluuvamman takia, mutta hän palaa töihin, kun työterveyslääkäri antaa luvan. Ylävartalon treenaaminen on jäänyt vähemmälle, mutta muuta kuntoilua – kuten kuntopyöräilyä ja pitkiä kävelylenkkejä – Koskinen on tehnyt sairauslomastaan huolimatta.
Kaudella 2024 Koskisella on tavoitteenaan Suomen mestaruussarjan mitali sekä päälajinsa motocrossin MX2-luokassa että kahden tunnin kestävyyskilpailuja sisältävässä cross countryssa. Lisäksi Koskinen mielii motocrossin EM-osakilpailuihin. Viime kesänä hänet piti nähdä Ruotsissa, mutta häntäluuvamma esti suunnittelman osallistua uran ensimmäiseen Euroopan mestaruussarjan osakilpailuun.
– Jos kaikki sujuu ok ja saamme rahoituksen järjestymään, menen keväällä kuukaudeksi Espanjaan treenaamaan. Jos se ei ole mahdollista, aloitan kesäkauden lyhyemmällä treenijaksolla Latviassa, missä moni suomalainen käy ennen Suomen lumien sulamista, Koskinen kuvailee.
– Nyt talvella aion ajaa mahdollisimman paljon enduroa, kun vain saan ajoluvan lääkäriltä. Endurokisoihin en aio edelleenkään osallistua, koska siihen tarvittaisiin ”kilvellinen” enduropyörä eikä minua endurossa kisaaminen niin kiinnosta. Muuten enduro on hyvää ajo- ja kuntotreeniä crossia varten.
Ajamisen ulkopuolella Koskinen valmistui ammattikoulusta Raision Rasekosta viime tammikuussa, muttei ole vielä tehnyt koulutustaan vastaavia rakennusalan töitä. Mielessä ne ovat vilkkuneet ja hän myös pohtii opintojen jatkamista ammattikorkeakoulussa rakennusinsinööriksi tai -mestariksi.
Motocrossin Suomen mestaruuskausi 2024 starttaa toukokuussa ja cross countryn SM-kausi jo sitä ennen huhtikuussa.
Teksti: Hermanni Koskisen tiedotus, kuvat: Jani Hovi, Xracing