1920- ja 1930-lukujen tsekkiläinen Böhmerland oli eksoottinen ja samalla maailman pisin moottoripyörä. Nyt merkkiä herätellään uudelleen henkiin, ja tietysti alkuperäistä Böhmerlandia kunnioittaen.
Nykyisen Tsekin tasavallan Krasna Lipassa, aivan Saksan rajan tuntumassa, rakennettiin ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä poikkeuksellisen eksklusiivisia moottoripyöriä. Albin Hugo Liebischin suunnittelemaa teräsputkirunkoista Böhmerlandia oli saatavana eri pituuksisilla rungoilla, jolloin pyörä oli joko 2-, 3- tai nelipaikkainen. Akseliväli oli yksi kaksi metriä ja pyörän kokonaispituus ylitti kolmen metrin rajan. Böhmerlandia (saksaksi Bohemia) myytiin kotimarkkinoilla tsekkiläisasiakkaille nimellä Cechie.
Varsinaiset erikoisuudet piilivät kuitenkin tekniikassa. Pyörää valmistettiin vain tilauksesta, ja se rakennettiin bugattimaisella tarkkuudella käsityönä. Kuten pyörän suunnittelijan Albin Hugo Liebischin muitakin projekteja, myös tätä projektia tuki teollisuuspohalla Alfred Hielle, joka kuului Ettore Bugatin ystäväpiiriin. 1920-luvulla Liebisch oli edelläkävijä mm. siinä, että hän käytti Böhmerlandissa alumiinivanteita, ensimmäisenä moottoripyörävalmistajana maailmassa. Oliko Liebisch jopa autovalmistajia edellä, ainakin hyvin lähellä sitä, sillä siitä ei ole varmuutta kummassa otettiin alumiinivanteet ensin käyttöön, Böhmerlandissa vai Porschen autoissa. Böhmerlandin etupyörä oli jousitettu, mutta takapää jäykkä. Molemmissa päissä oli ajan henkeen sopivasti rumpujarrut. Voimanlähteenä oli ilmajäähdytetty, yksisylinterinen mutta peräti 600-kuutioinen moottori, jonka ensimmäisistä versioista otettiin tehoa 16 hevosvoimaa ja viimeisistä 24 hevosvoimaa. Tehon nousun myötä huippunopeus kasvoi alle satasesta yli maagisen sadan kilometrin tuntinopeuden. Käsityöstä kertoo sekin, että viidentoista vuoden aikana valmistui vain yhteensä 775 Böhmerlandia, joista 70-80 kappaletta arvioidaan yhä olevan jäljellä.
Nyt merkkiä ollaan herättämässä uudelleen henkiin Turnovin kaupungissa, joka sijaitsee vain viitisenkymmentä kilometriä kaakkoon alkuperäisestä Böhmerlandin kotikaupungista Krasna Lipasta. Peter Knoblach aloitti vuonna 2019 historiallisen merkin paluuseen tähtäävän Böhmerland 21 -projektin. Knoblachilla on teknisen taustan lisäksi vielä toinenkin etu puolellaan piensarjana tuotettavan moottoripyörän valmistuksen kannalta, sillä hän johtaa 3D-tulostukseen erikoistunutta yritystä. Kun valmistusmäärät ovat pieniä, tarjoaa 3D-tulostus huomattavia säästöjä sekä osien suunnittelussa että valmistuksessa.
Kantavana ajatuksena on säilyttää selvästi näkyvillä oleva teräsputkirunko sekä tunnusomainen pitkä akseliväli, mutta vielä persoonallisemmaksi ulkonäön tekevät sekä edessä että takana käytettävät 21-tuumaiset pyörät, ja luonnollisesti alkuperäisen idean mukaisesti alumiinivaluvanteet. Eturenkaan leveys on 120 milliä ja takarenkaan vain kymmenen milliä enemmän, mutta suuren halkaisijan takia renkaat näyttävät vieläkin kapeammilta. Nyt myös takapäähän on rakennettu jousitus, joskin se on piilotettu taidokkaasti ja perä näyttää jäykältä.
Moottori on omaa valmistetta, kaksisylinterinen, ilma-öljyjäähdytteinen ja 760-kuutioinen rivimoottori. Ilmajäähdytteisyys huomioiden Knoblach tavoittelee korkeaa 90 hevosvoiman huipputehoa ja vääntöäkin moottorissa tulee hänen mukaansa olemaan noin 80 newtonmetriä. Prototyypissä käytetään kaasutinta, mutta tuotantopyörässä se tultaneen korvaamaan ruiskutusjärjestelmällä. Viisivaihteisen pyörän huippunopeudeksi on arvioitu 180 kilometriä tunnissa, ja painoa sillä on vain 172 kiloa.
Jos kiinnostuit, niin tilaus kannattaa tehdä viipymättä, sillä Peter Knoblachin tarkoituksena on rakentaa Böhmerland 21 -pyörää aluksi vain 10 kappaleen erä. Hinta tulee olemaan 58 000 euroa ilman veroja.