Sam Sunderland ajoi tänä vuonna Dakar-rallin voittoon tuoden GasGasille merkin historian ensimmäisen voiton tässä klassikkokilpailussa. Nyt GasGas esittelee tuotantomallin, joka noudattaa mahdollisimman tarkasti Sunderlandin voittopyörää.
Sam Sunderlandille tämän vuoden Dakar-voitto oli toinen, sillä hän nousi ykköspallille myös viisi vuotta sitten vuoden 2017 kisan päätteeksi. Silloin alla oli KTM, mutta tänä vuonna oranssi väri oli vaihtunut kirkkaanpunaiseen GasGas-väritykseen. Kovin suuri ei hyppy merkistä toiseen tässä tapauksessa ollut, sillä KTM omistaa GasGasin ja pyörien tekniikat ovat hyvin pitkälle yhtenevät.
RX 450F Replica on GasGasin mukaan suunniteltu niin lähelle Sunderlandin Dakarissa käyttämää kilpuria kuin mahdollista. Suuri osa tuotantomallin komponenteista on täsmälleen samoja kuin Dakar-voittopyörässä. Se tarkoittaa samalla kahta asiaa; hinta tulee nousemaan korkeaksi ja valmistusmäärä puolestaan tulee olemaan ”hyvin rajoitettu”.
Jousituksena on KTM-konsernin oman merkin WP:n tuotteet, edessä WP XPLOR PRO 7548 ja takana WP XPLOR PRO 7750. Joustomatkaa on edessä 300 milliä ja takana 280 milliä. Istuinkorkeus nousee siten 950 millimetriin. Ohjauskolmiot on anodisoitu punaisiksi ja samaa GasGasin punaista väriä tunnustaa myös takaratas. Korkealla sijaitseva navigointitorni on saatu huippukevyeksi käyttämällä valmistusmateriaalina hiilikuitua. Ensiasennusrenkaina on Continental TKC 80 -kumit.
Moottori on yksisylinterinen ja perustuu KTM-konsernin motocross-moottoriin. Sylinterin poraus on 95 milliä ja iskunpituus 63,4 milliä. Vaihteita on kuusi ja välitysten kerrotaan olevan täsmälleen samat joita Sunderland käytti Dakarissa. Pitkien etappien mahdolistamiseksi polttoainetankkien yhteistilavuus on hulppeat 34 litraa.