Taisteluharjoitus pitää Vesterisen sivussa motocrossin SM-osakilpailusta


Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen ei pysty osallistumaan motocrossin SM-sarjan lauantaiseen osakilpailuun Tampereella, koska hän on samaan aikaan varusmiespalveluksensa harjoituksissa.

MX2-luokan hallitsevalla Suomen mestarilla Vesterisellä jäi aiemmin väliin motocrosskauden toinen SM-osakilpailu sairastelun takia ja nyt myös neljäs osakilpailu jää ajamatta Tampereen Kaanaassa. Tavallisesti SM-osakilpailut järjestetään sunnuntaisin, mutta tällä viikolla kilpaillaan jo lauantaina. Asia tuli Vesteriselle yllätyksenä ja kun samaan aikaan poikkeuksellisesti hänen varusmiespalveluksessaan päästään vapaalle vasta lauantai-iltana normaalin perjantain sijaan, ei ruokolahtelaista nähdä Kaanaassa.

– Täytyy myöntää, ettei minulle tullut edes mieleen, että kisa voisi olla lauantaina. Olin kyllä ilmoittautunut kisaan normaalisti, mutta vasta alkuviikolla mekaanikoltani tuli viestiä, että kisa onkin lauantaina. Kysyin vielä intissä, voisinko päästä päivää aiemmin pois leiriltä, mutta ei onnistu, niin ei, Vesterinen harmittelee.

Karjalan prikaatin valmiusyksikössä Kouvolan Vekaranjärvellä normaalisti palveleva Vesterinen on parhaillaan kansainvälisellä harjoitusleirillä Niinisalossa, missä on mukana muitakin suomalaisia varuskuntia ja ”päästy taistelemaan jenkkejä vastaan”. Pari viikkoa sitten edellisen SM-osakilpailun alla Vesterinen sai puolestaan tuntumaa isobritannialaisten joukkojen kanssa toimimisesta Santahaminassa.

”Tuleehan noita kisoja vielä”

Team Motopalvelun kuljettajan kuluva kausi on viime vuoden Suomen mestaruudesta huolimatta välivuosi totisemmasta kilpailemisesta, sillä varusmiespalvelus vie koko vuoden. Vesterisen motocrossin ajoharjoitustunnit ovat jääneet vähiin eikä hän nytkään ehtinyt kahden osakilpailun välissä kuin yhtenä päivänä radalle viime viikonloppuna.

– Tämä vuosi nyt on tämmöinen, ja keskiviikkona istuttiin neljä tuntia paikoillaan poterossa. Tuleehan noita kisoja vielä. Ja ensi vuonna ajan täydellä painolla, 20-vuotias Vesterinen muistuttaa.

– Tampereella on hieno rata ja olen aina tykännyt ajaa siellä. Olisin kuitenkin lähtenyt kisaan edelleen liian vähällä treenillä. Vaikka olin viime viikolla ajamassa Imatralla, ajoin vain kierroksia, eli kestävyyttä ja tuntumaa, koska mitään muuta ei tässä vaiheessa tarvita. Ajokunto ei kuitenkaan synny yhdessä päivässä eikä yhtenä päivänä voi ajaa liikaakaan. Rennolla fiiliksellä mentiin.

MX2-luokan SM-sarjaa johtaa Orimattilan Moottorikerhon Mauno Nieminen. Toisena on Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen ja kolmantena Heinolan Moottorikerhon Sampo Rainio. Vesterinen on kahden osakilpailun pisteillään kymmenentenä.

MX1-luokan SM-kärjessä ajava Tampereen Motocrossin Jere Haavisto suuntaa lauantaina kotiradalleen. Alle 18-vuotiaiden kuljettajien MX125-luokan SM-sarjan keulilla on Turun Moottorikerhon Aaro Menna.

Tampereen SM-osakilpailun ennakkoliput myy lippu.fi. Aikuisen lippu maksaa ennakkoon 20 euroa ja portilta 30 euroa. 5-12-vuotiaiden lipun hinta on 10 euroa.

Kilpailupaikka Kaanaa Center sijaitsee osoitteessa Moottorikeskuksenhaara 105, Velaatta.

Lauantain kilpailua voi seurata myös suorana lähetyksenä Youtuben kautta: https://youtu.be/Tm-hDALyr3w.

SM-sarjataulukot:
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicRankResults

Motocrossin SM-sarja 2022
22.5. Karkkilan Moottorikerho
19.6. Siilinjärven Vesa
17.7. Orimattilan Moottorikerho
30.7. Tampereen Motocross
21.8. Alavudenseudun Moottoripyöräilijät
11.9. Imatran Moottorikerho

Uusin numero