Niki Tuuli ajoi ehjän viikonlopun Supersportin MM-avauksessa Aragonissa. Kahden ajetun kilpailulähdön jälkeen Tuuli on MM-pisteissä viidentenä.
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja pyörähti käyntiin Espanjassa, Aragonin radalla. Suomalaisväriä sarjassa edustaa imatralainen MV Agustan tehdastallissa ajava Niki Tuuli. Perjantain harjoitukset menivät säätöjä uuteen pyörään hakiessa, mutta täyttä luottoa laitteeseen ei vielä löytynyt. Vauhti riitti kuitenkin hyvin kärkikymmenikköön.
Lauantain aika-ajoissa Tuulella oli hieman huonoa tuuria ja paras kierros meni pilalle punaisten lippujen takia. Lähtöruuduksi jäi kymmenes, reilun sekunnin kärjestä jääneenä. Päivän kisassa Tuulen startti oli mainio ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli neljäs. Toisella kierroksella otettiin pientä kontaktia ohitustilanteessa ja Tuuli valahti seitsemänneksi. Mutta puristusta löytyi vielä ja kisan loppukierroksilla taisteltiin jo viidennestä sijasta. Maaliviivan Tuuli ylitti kuudentena, kymmenen sekuntia kisan voittaneesta Lorenzo Baldassarista jääneenä.
Sunnuntain kisa oli toisinto lauantailta. Hyvä startti ja seitsemäs sija ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kärkikolmikko karkasi taas heti omille teilleen ja Tuuli taisteli neljännestä sijasta. Maaliin Tuuli piiskasi Agustansa viidentenä. Kisan voitti tällä kertaa viime vuoden maailmanmestari Dominique Aegerter.
Yhteispisteissä Tuuli on ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen viidentenä.
”Aika-ajoissa paras kierros meni pilalle viimeisen mutkan punaisten lippujen takia, ja sitten ei ollut enää tuoretta rengasta viimeiseen vetoon. Sijoitus kymmenes ja se ei kyllä lämmittänyt yhtään. Kisassa sain hyvän startin, mutta toisella kierroksella tultiin sitten aika törkeästi ohi ja hyvä etten kaatunut siinä. Siitä sitten vielä nousu taistoon vitossijasta ja se oli se minkä tänään sai vehkeistä ja itsestään irti. Sunnuntaina otin taas hyvän lähdön ja nousin jo vitossijaan kiinni ensimmäisissä mutkissa. Sitten taas pientä kontaktia ja tipahdin seitsemänneksi. Sieltä sitten nousin kuitenkin vielä viidenneksi. Pyörän tehoja on rajoitettu vähän liikaa ja laitteesta ei vaan löydy tarpeeksi voimaa lähteä mutkista ulos. Ajaminen oli aika vaikeaa, mutta ukko on kunnossa ja tullaan kyllä kärkitaistoon kunhan saadaan pyörää paremmaksi. Hyvä kauden avaus kuitenkin” totesi Tuuli sunnuntain kisan jälkeen.