20 joulukuun, 2024
Lasse Kurvinen katsoo FIM:in palkintojenjakogaalan alla taaksepäin ja muistelee, kuinka tähän pisteeseen on tultu.
Seitsemänvuotiaana kehuin saman luokan tytölle, että Sladi-Lasse on vielä motocrossin maailmanmestari. Silloin se kuulosti niin hienolle, olla maailman paras ja motocrossia hienompaa en tiennyt. 125-kuutioisten luokan maailmanmestariksi oli juuri kruunattu Pekka Vehkonen.
Vuodet vierivät ja talvella 1981-82 saatu Jammun viiskymppinen vaihtui upouuteen 1987-mallin kasikymppiseen Jammuun, jolla Mäntyharjun sarjacrosseissa oltiin samalla viivalla isompien kuskien kanssa. Vielä ei ollut ikää virallisille kilpailuille ja ajokaverien puute oli joskus tylsää.
Ajamisen kipinä kuitenkin säilyi ja vuonna 1992 alkoi kilpailu-ura. Taidot kehittyivät motocrossissa, jääradalla, supermotossa. Yksi eniten ajotyyliini ja harjoitteluun vaikuttaneista kuskeista oli Mäntyharjun Mika Sironen. Mikan perässä roikkumalla jääradalla edes kaarteen verran ja halu olla yhtä hyvä auttoivat kehittymään todella nopeasti ratalajeissa. Myöhemmin piti vielä enduroakin kokeilla ja ajaa edes yksi MM-osakilpailu Heinolassa 2005.
Jääradalla tuli 16-vuotiaana, moottoriliiton erikoisluvalla, vuonna 1995 ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto kuninkuusluokassa. Voitto oli välietappi, enkä osannut olla tyytyväinen saavutukseen. Edes seuraavana vuonna ison luokan Suomenmestaruus ei tuntunut riittävän. Motocrossissa SM-tasolla kilpaileminen päättyi monen vuoden peräkkäisiin loukkaantumisiin ja usean jääradan SM-mitalin jälkeen tiesin, että polku päättyy umpikujaan. En osannut ajatella ajavani vain mitalien keräämisen ilosta.
Vuosien mittaan kysyin itseltäni, miksi tulokset olivat jääradalla ja supermotossa harjoitteluvauhdin mukaisia, motocrossissa ja endurossa ei. Myöhemmin ymmärsin enduron avulla puutteitani kuljettajana, tiettyjä perusasioita oli jäänyt heikolle tasolle nuorena ja aloin ymmärtää, miksi juuri vauhtilajit sopivat minulle paremmin. Silti päätin lopettaa urani vuonna 2007 SM-tasolla endurossa ja jääradalla. En nähnyt tietä eteenpäin ja oli aika perheelle.
Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa Sladi-Lasse on tehnyt suomalaista moottoripyöräilyn historiaa voittamalla ensimmäisen FIM maailmanmestaruuden Flat trackissa. Lajissa, josta olin nuoruudessa lukenut jenkkien crossilehdistä, mutta en pystynyt mieltämään, mistä on kyse. Heti perään tänä vuonna voitettu toinen maailmanmestaruus oli itselleni todistus taidoistani ja olen nyt valmis päättämään kilpailu-urani huipputasolla vuoden 2022 aikana. Viimeinen pro-tason kilpailu on tarkoitus ajaa Amerikan mantereella, siellä missä lapsuuden huippucrossarit ajoivat VHS-videoilla. Samaan aikaan tulee täyteen 40 vuotta ensikosketuksesta viiskymppiseen puoliautomaatti-Jammuun. Unelmani toteutuivat, eivät täysin kuten seitsemänvuotias Sladi-Lasse unelmoi, mutta silti tunnen nyt, että ne toteutuivat kuten pitikin.
Haluan kiittää erityisesti vaimoani Mariannea ja myös 14-vuotissynttäreiden kynnyksellä olevaa tytärtäni Kristaa. Perheeni on antanut luvan tavoitella unelmia ja se on vaatinut meiltä paljon, yhdessä tämä voitettiin. Tätä kolumnia kirjoittaessani olen saanut FIM Awards 2020-2021 organisaatiolta luvan astua red carpetille kahden naisen kanssa – vaimoni ja tyttäreni. Se on kunnianosoitus uralleni ja perheelleni sekä enemmän kuin olen pystynyt unelmoimaan. Samaan aikaan sain onnittelut presidentin kansliasta. Todiste, että moottoriurheilu on osa suomalaisuutta, sitä ei kukaan voi kiistää. Kiitos Teille kaikille aikaisemmille mestareille, kunnioitan teitä suuresti lajista riippumatta.
Olen miettinyt, liittyvätkö uudet unelmani moottoriurheiluun, sitä en tiedä. Mutta seuraavaksi tavoitteeksi voisin asettaa, että ajan moottoripyörällä myös seuraavat 40 vuotta.
Sininen smokki, vain yhdesti: ”Minun nimeni on Kurvinen, Lasse Kurvinen.” Mestarit muistetaan.
Sladi-Lasse
LK-racing Polaria KTM
#365realliferacing
PS: Katso 4.12.2021 illalla maailmanmestareiden palkintojenjakogaala Monacosta suorana nettilähetyksenä: www.fim-awards.com
(Julkaistu aiemmin Biken numerossa 10/2021.)
