Lasse Kurvinen jakaa blogikirjoituksessaan tunnelmia aivan MM-finaalin alla.
Vuoden 2021 FIM Flat trackin MM-sarjan päätöskilpailu ajetaan tänään lauantaina 9.10. Bisalta Motorparkissa Italian Bovesissa. Kausi on ollut tiivis rypistys elokuusta lokakuun alkupuolelle ja kauden tavoite oli aivan selkeä, puolustaa mestaruutta menestyksekkäästi ja näyttää kuljettajan todellinen vauhti.
Viime kauden jälkeen oli faktaa, ettei kalusto ollut vielä sillä tasolla, jolla kuljettaja pystyisi ajamaan omien kykyjensä rajoilla ja siihen on haettu tälle vuodelle korjausta. Yksinkertaisuudessaan jousitus antaa ajotekniikalle mahdollisuuksia ja tekee pyörästä hallittavan kaikissa tilanteissa. Moottori antaa vauhdin ja voimakkaalla, mutta tasaisella moottorilla saadaan aikaan tasaisia sladeja, jolloin saadaan tehokkaita kiihdytyksiä sekä kovissa vauhdeissa äkkitilanteisiin pystytään reagoimaan nopeasti. Kaiken edellä mainitun lisäksi pyörään rakennettu special-takahaarukka sekä jousituksen linkusto ovat tuonut motocross-aihiota lähemmäs ratamoottoripyörää. Aikaisemmat muutokset pyörän ohjauksessa ovat olleet osa kaluston kehitystyötä. Näiden muutoksien kautta kalusto on varmasti yksi sarjan parhaista, yksi parhaista flat track pyöristä Euroopassa. Sen ovat toteuttaneet pääosin suomalaiset osaajat kuljettajan tahtotilan mukaisesti. Uskomatonta osaamista ja voimavaroja!
Kauden päätöskilpailussa jaossa on Maailmanmestaruus, ei sen vähempää, ja tavoite on selkeä. Kuljettajan omien taitojen mukainen ajosuoritus ja huippustartit riittävät varmasti mestaruuden uusimiseen, mutta urheilussa ja etenkin moottoriurheilussa kaikki on aina mahdollista. Niitä ei kuitenkaan murehdita, kuten ei kilpakumppaneiden mahdollista taktikoimista suomalaista vastaankaan.
Italian kilpailussa on villillä kortilla italialainen Moto3-luokan kuljettaja mukana ja kuusinkertainen Maailmancupin voittaja Fransesco Cecchini palaa areenalle ensimmäisen kilpailun loukkaantumisen jälkeen. Yhteensä kuusi italialaista nuorta ja nälkäistä huippukuskia suomalaista vastaan. Sen lisäksi mitalisijoja kyttäävät nuoret tsekkikuskit sekä Saksan jääspeedwaytähti Markus Jell.
Suomalaisena omat vahvuuteni ovat varmasti monipuolisuus ja kokemus sekä tietysti vahva itseluottamus, jota on kasvatettu mentaaliharjoituksilla. Silti suomalainen pitää tietysti jalat vahvasti maanpinnalla, koska kyseessä on aikuisten harrastus ja kaikista tärkeintä on osata nauttia ajamisesta maailmanmestaruustasolla, tiukoista starteista ja kilpailueristä. Mutta mikäli mestarina päätetään kausi, sitten lupaan, että juhlitaan jalat irti maasta vähän aikaa!
Grande gara finale!
Sladi-Lasse
LK-racing Polaria KTM
#365realliferacing
Kilpailun tiedottamista voitte seurata instagramissa @kurvinenlasse365 ja @lkracingpolaria sekä facebookissa @lassekurvinen ja @lk-racing Polaria KTM. Pyritään tiedottamaan kilpailupäivän aikana tuloksista ja heti kilpailun jälkeen livetallennetta mahdollisuuksien mukaan. Streamaus-linkit julkaistaan, mikäli niitä on.