Monster Energy Yamaha MotoGP -tiimi on peruuttanut Maverick Vinalesin osallistumisen tämän viikonlopun MotoGP-kisaan. Yamahan tiedotteen perusteella kuljettajan ja tiimin välillä vallitsee vahva epäluottamus.
Yamahan ilmoituksen mukaan kuljettajan käytös viime viikonlopun kilpailun aikana on saattanut aiheuttaa merkittävää vahinkoa YZR-M1 -pyörän moottorille, mikä puolestaan on aiheuttanut vakavia riskejä sekä ajajalle itselleen että mahdollisesti muille MotoGP-kilpailuun osallistuneille kuljettajille.
Yamaha ei ole kommentoinut asiaa tarkemmin, mutta ilmeisesti kyseessä on kilpailun loppuvaiheen tilanteesta sen jälkeen, kun Cal Crutchlow oli ohittanut Vinalesin. Tämän jälkeen Vinalesin epäillään turhautuneena kierrättäneen moottoria tahallisesti pienillä vaihteilla kierrosluvunrajoitinta vasten, mistä koko soppa on saanut alkunsa. Koko kautta kilpailullisesti ajatellen tällainen väitetty toiminta on erittäin epäammattimaista, sillä moottorien määrä on rajoitettu ja niiden kaikenlainen tahallinen vaurioittaminen heikentää siten loppukauden menestymismahdollisuuksia.
Jo aikaisemmin on uutisoitu, että Yamahan ja Vinalesin tiet eroavat tämän kauden jälkeen. Tällä hetkellä on kerrottu vain, että Vinales on vedetty pois Red Bull Ringin MM-osakilpailusta eikä hänen tilalleen oteta toista kuljettajaa. Yamahan mukaan päätökset tulevien kilpailujen suhteen tehdään sen jälkeen, kun tilanne on analysoitu tarkemmin ja käyty keskustelut Yamahan ja kuljettajan välillä. Käytännössä ei siis olisi mikään ihme, vaikka Vinalesin ajot Yamahalla olisi jo ajettu.
Myös toisella Yamahan MotoGP-tiimillä on tilapäisiä kuljettajajärjestelyjä, mutta syynä on sopimuskuljettajan loukkaantuminen:
Ja yhden suhteellisen menestyksekkään Yamaha-kuljettajan ura on päättymässä: