Juho Kantolan ESBK -kilpailut Barcelonassa antoi lupauksen paremmasta

Klaukkalalainen 16-vuotias Juho Kantola jatkoi kilpailukauttansa Espanjan Barcelonan osakilpailussa 17-18.7.2021. Juho osallistui ESBK -sarjan SBK Junior -luokkaan pyöränään KTM RC390R.

Rockmotorsport KTM -tiimiä edustava ja Kallio Racing Junior Teamin tukema kuljettaja lähti toiveikkaana tutulle radalle Barcelonaan. Tahmean alkukauden jälkeen tavoitteena oli kauden paras tulos ja askel kohti sarjan kärkeä.

Viikonloppu sujuikin vuoristoratamaisesti, kun uusi MM-sarjan mukainen pyörä otettiin käyttöön. Kova työ tuotti tulosta toisessa kilpailulähdössä, jossa vihdoin Juho sai vauhdinkin kohdalleen. Valitettavasti sarjan taso on todella kova ja parantunut vauhti ei vielä ihan riittänyt kärkikahinoihin.

-Teimme tiimin kanssa kovasti töitä uuden pyörän kanssa. Se on selkeästi nopeampi kuin aikaisempi, mutta vaatii edelleen kovasti säätöä, että saadaan mieleiseksi. Oli mahtavaa huomata, että vaikka usko omiin ajotaitoihinkin on ollut välillä koetuksella, niin nyt suunta on selkeästi ylöspäin, paaluttaa Juho itse. Tiimin hyvä meininki ja henki tuo varmuudella tuloksia loppukaudesta.

Seuraavaksi Juho osallistuu harjoitusmielessä Suomessa SM-sarjan kilpailuihin ainakin Alastarolla ja Botniaringillä. Vaikka tähtäin onkin menestyminen ESBK-sarjan viimeisissä kilpailuissa, niin Suomen kisat otetaan tosissaan.

Juhon matkaa maailman huipulle voi seurata ja kannustaa myös Facebookissa JK36 Racing tai Instagramissa juho.kantola.

JK36 tiedotus

Uusin numero