Kallio Racingilla onnistunut MM-avaus Aragonissa

Vertti Takala

Kallio Racingin kuljettajista Hannes Soomer keräsi Aragonin kahdesta kisalähdöstä neljänneksi eniten MM-pisteitä. Vertti Takalakin ylsi sunnuntain kilpailussa kympin kärkeen.

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2021 starttasi viikonloppuna Espanjassa, Aragonin radalla. Ensimmäinen kisaviikonloppu oli haastava ja yllätyksellinen. Harjoitukset ja aika-ajot eivät menneet Kallio Racingin kuljettajilta ihan nappiin, ja ensimmäiseen kisaan lähdettiin vähän sekavin tuntemuksin. Virolainen Hannes Soomer starttasi kilpailuihin lähtöruudusta seitsemän, ja suomalainen Vertti Takala päätyi lähtöruutuun 20. 

Lauantain kilpailu ei ollut missään nimessä helppo. Hannes Soomer taisteli sijoista kärkiryhmän takana, ja maaliin hän ajoi sijalla seitsemän. Vertti Takalan lauantain kisa jäi harmillisen lyhyeksi toisella kierroksella tapahtuneen kaatumisen johdosta. 

Sunnuntaihin herättiin pienessä vesitihkussa, ja kilpailun rengasvalinnasta tuli mielenkiintoinen. Tiimi ja kuljettajat päätyivät valitsemaan välikelin renkaat. Kisan alussa kärjessä ajoivat ne kuljettajat, jotka olivat valinneet sadekelin renkaat ja hetken näytti siltä, että he pääsevät menemään menojaan. Kisan edetessä radalle kuitenkin muodostui kuivempaa uraa, joten välikelin renkaat olivat onnistunut valinta.

Hannes Soomer

Hannes Soomer ajoi kilpailun loppupuolella sijoilla 5–6, ja viimeisillä kierroksilla hän tavoitti kärkikuljettajat. Viimeiset kaksi kierrosta olivatkin todella jännittävät, ja sijoitukset vaihtelivat. ”Hannes jäi tällä kertaa täpärästi podium-paikan ulkopuolelle, mutta ajoi silti todella hienon kilpailun. Kilpailu oli tiukka, sillä Hannes jäi vain 0,3 sekuntia voittajasta. Hän voi olla todella tyytyväinen sunnuntain kilpailuun ja ensimmäisen viikonlopun pisteisiin, jotka veivät hänet MM-pisteissä 4.sijalle. Tästä on hyvä jatkaa Estoriliin, missä Hannes ajoi viime vuonna podiumille”, kertoo Kallio Racingin tallipäällikkö Vesa Kallio. 

Myös Vertti Takala ajoi sunnuntaina loistavan kilpailun. Startti oli hyvä, ja hän nousi heti sijalle 14. ”Vertti hallitsi hermonsa ja olosuhteiden muutokset hyvin, ja teki kilpailussa hyvän nousun sijalle kahdeksan. Ihan mahtavaa! Oli tärkeää saada hyvä tulos ensimmäisestä kisaviikonlopusta, nyt on helpompi lähteä Estoriliin,” Vesa Kallio hehkuttaa.  

Hannes Soomer:

”Tämän kauden startti oli kaiken kaikkiaan hyvä. Pääsimme maaliin molemmissa kisoissa, saimme hyvin kerättyä MM-pisteitä ja taistelimme mukana kärkijoukossa. Joitakin asioita pitää selkeästi parantaa, jotta minun olisi helpompi taistella voitosta, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen. Seuraavaksi menemme Estoriliin, mistä meillä on jo hyvä pohja viime vuodelta, ja tavoitteena on jatkaa kehittymistä. Kiitos koko tiimille hyvästä työstä, ja kohti Portugalia!”

Vertti Takala

Vertti Takala:

”Ensimmäinen kisaviikonloppu takana ja sunnuntai päättyi hyvillä fiiliksillä. Alku meinasi olla vaikea, sillä loukkaantumisesta johtuen ei ollut hirveästi kierroksia alla tällä pyörällä. Treeneissä ja aika-ajoissa aika kuitenkin parani koko ajan, mutta silti se oli vähän kehnoa verrattuna muihin. Ensimmäinen kisa lähti normaalisti käyntiin, mutta toisella kierroksella tein pienen ajovirheen ja jarrujen kanssa oli pientä sähläystä, joten kisa päättyi kaatumiseen. Sunnuntain warm upissa oli märät olosuhteet eikä se mennyt kovin hyvin, mutta kisaan mennessä rata ehti jo vähän kuivua, vaikka oli vielä aika kosteaa. Lähdin kisaan välikelin renkailla ja ne vähän jäähtyivät kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen. Oli vaikea saada lämpöä takaisin oikealle puolelle rengasta, mutta kun se onnistui, lähti kisa kulkemaan ihan hyvin. Loppukirissä sain ohitettua aika monta pyörää ja lopulta olin kahdeksas. Ihan tyytyväinen pitää olla ja tästä on hyvä jatkaa Estoriliin ensi viikonloppuna. Kiitokset tiimille hyvästä työstä, he tekivät kovasti hommia koko viikonlopun ajan ja kaatumisten jälkeen laittoivat pyörän taas nopeasti kuntoon. Sponsoreille kiitos siitä, että mahdollistavat tämän, ja kotiväelle kiitos isosta tuesta!”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan Portugalissa, Estorilin radalla 28.-30.5.2021. 

Kilpailun tulokset

Lauantain kilpailun tulokset

Sunnuntain kilpailun tulokset

MM-pistetilanne

Teksti: Kallio Racing 

Kuvat: Rodri_roadphoto.es

Uusin numero