RAM Racing Yamaha on uusinut sopimuksen tiimin riveissä menneellä kaudellakin ajaneen Lenni Klemetin kanssa. Viime kaudesta poiketen Lenni siirtyy nyt ajamaan Superstock 600 -luokkaan, joten opittavaa on paljon.
Tiimi uskoo että tällä nuorella kuskilla on erinomaiset mahdollisuudet näyttää kyntensä myös ison pyörän kanssa.
-Hienoa että saatiin Lennin kanssa jatkosoppari tehtyä. Vaikka Lenni siirtyy uuteen luokkaan ja opeteltavaa riittää, uskon että Lenni nähdään mukana kärkikamppailuissa, tiimipäällikkö Jani Rättö kommentoi.
Lenni itse on innoissaan sopimuksen jatkumisesta, uudesta luokasta ja uudesta pyörästä.
-Todella hienoa jatkaa tutussa ja hyvässä porukassa saman tiimin kesken kuin viime vuonna. Hyvällä fiiliksellä lähdetään tulevaan kauteen ilman suorituspaineita, hyvät tulokset tulevat ihan varmasti sitten kun on niiden aika. Eka kausi 600cc pyörällä, kyllähän se jännittää. Kerran olen laitteen päällä istunut, mutta en ole ajanut semmoisella vielä metriäkään, joten edessä on paljon tutustumista ja testausta, Lenni summaa iloisena.
Talvi on ollut pitkä ja kevätkin tuntuu vielä ottavan takapakkia kelien puolesta.
-Talvi on treenattu kovasti fysiikkaa ja kuntoa. Hyvän pakkastalven ansiosta pääsin harjoittelemaan myös jääradalla paljon mistä on aina hyötyä, nuori kuljettaja kertoo talven treeneistä.
-Tiimissä on nyt hyvä kattaus nuoria ja nopeita kuskeja. Toivottavasti saadaan kilpurit pian valmiiksi ja kelit vähän lämpenisi, jotta päästäisiin treenaamaan tulevaa kautta varten, Jani Rättö toteaa.
Kauden tavoitteet on Lennille selvät jo ennen testien alkamista.
-Kyllä mun tavoitteena on päästä haastamaan kokeneempia kuljettajia kauden aikana, Lenni toteaa malttamattomana alkavan kauden kynnyksellä.
Lenni Klemetti ajaa kaudella 2021 Superstock 600 -luokan SM-sarjaa. Samassa sarjassa ajaa myös Niko Lehtiranta RAM-Racing Yamahan tiimistä. Tiedossa on kiireisiä kisaviikonloppuja ja paljon testipäiviä koko tiimille.
Lopuksi Lenni haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan.
-Suuret kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, että taloudellisesti haastavista ajoista huolimatta ovat edelleen matkassa mukana ja tekevät mahdolliseksi tämänkin kauden. Ilman taustatukea ja sponsoreita ei tätä lajia pystyisi tekemään.
Ensimmäinen FINSBK kisa ajetaan vajaan kuukauden päästä Kymiringillä 22-23.5.2021.
RAM Racing Yamaha löytyy facebookista ja instagramista.
Voit myös seurata Lenni Klementtiä instagramissa @lenniklemetti22 ja facebookissa Lenni Klemetti #22