Trafi kertoo, että 1.7.2018 voimaan tulleen ajokorttiuudistuksen jälkeen vain reilu kolmannes mopokortin suorittajista on selvinnyt kirjallisesta kokeesta, kun luku aiemmin oli 83 %. Syy on vastuun sysäämisestä oppilaalle sekä oppimateriaalin puute. Vastuulliset autokoulut ovat arvossaan.
Trafi tiedotti lokakuun alussa, että vain 36 % mopokortin suorittajista oli selvinnyt mopokortin kirjallisesta kokeesta ensi yrityksellä. Pudotus aiempaan 83 prosenttiin on hurja.
Vastuu ajokorttiluokan erityispiirteiden oppimisesta on siirretty kortin suorittajalle, vaikka teoriakoe on aiempaa haastavampi. Suomen Motoristit ry:n (SMOTO) selvityksen mukaan oppimateriaalia joko ei ole tai sitä ei tarjota. Esimerkiksi pääkaupungin kaikissa autokouluissa ei tarjota mopokouluun liittyvää oppikirjaa.
– Autokoululiitto kannattaa kuljettajantutkinnon kehittämistä. Kokeen kehittämisessä vaativuutta ei tule lisätä arvioinnin pikkutarkkuutta lisäämällä, vaan suuntaamalla sitä sääntöjen noudattamisen ohella vastuulliseen, riskit tunnistavaan kuljettajakäyttäytymiseen. Hylätyt tutkinnot ovat kortin hankkijan kannalta ajanhukkaa ja lisäävät kustannuksia, totesi Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi.
Jokilammen mukaan liiton jäsenkouluille on annettu informaatio, että oppimateriaalia on tarjottava asiakkaille. Hän korostaa myös koulutuksen laatua. Mikäli autokoululla on moottoripyöräkouluttaja, niin sillä on iso myönteinen vaikutus mopokorttia hankittaessa.
– Mopokorttia suorittavan kannattaa kysyä, löytyykö autokouluista moottoripyöräkouluttaja, jolloin saa varmasti oikeaoppista opetusta mopokortin hankintaan, Jokilampi kannustaa.
Hyvä esimerkki on autokoulu, jonka mopotunteja vetää auktorisoitu moottoripyöräkouluttaja. Se tarjoaa mopokorttia ajaville automaattisesti oppikirjan, sekä pitää ”liikenteen perusteet” -osion erikseen mopokorttia opiskeleville. Heillä kirjallisten läpäisyprosentti on noin 60. Se on hieman pudonnut verrattuna aiempaan verrattuna, mutta on selkeästi korkeampi kuin muualla.
Suomen Motoristit ry:n kumppanuusjohtaja Veli-Pekka Ratinen ihmettelee myös sitä, että teoriakokeen suorittaja ei enää saa palautteessa tietää mihin kysymyksiin hän vastasi väärin. Palautteessa kerrotaan ainoastaan aihealueet joissa virheitä oli ja oppilaan pitää sitten keskittyä lisäämään opiskelua näiltä aihealueilta.
– Mopoilijalle ei tarjota oppimateriaalia, hän harjoittelee ainoastaan koekysymyksiä, hänelle ei kerrota mitkä virheet hän kokeessa teki. Onko joku, kenen mielestä tämä on oikein, Ratinen hämmästelee. – Asia pitäisi oikaista pikimmiten.