Alex Rins Aragonin GP:n valtias

Alexit Rins ja Marquez järjestivät Aragonin GP:ssä huikean jännitysnäytelmän, joka päättyi ensin mainitun voittoon. Kuva: motogp.com.

Aragonin GP tarjoili jälleen moottoriurheiludraamaa parhaasta päästä. MotoGP-luokassa voittoon ajoi Alex Rins ja Red Bull KTM Ajon kuljettajia nähtiin palkintokorokkeella molemmissa pienemmissä luokissa.

Draamaa oli luvassa jo ennen Aragonin GP:tä, kun Valentino Rossi ja Moto3-luokan mestaruuskamppailussa mukana oleva Tony Arbolino joutuivat jättämään kilpailun väliin koronaviruksen vuoksi. Todelliset jännitysnäytelmät antoivat kuitenkin odottaa itseään aina sunnuntai-iltapäivän kilpailuihin saakka.

Moto3-luokan kilpailuun parhaan startin otti Albert Arenas perässään Red Bull KTM Ajon Raul Fernandez, joka nousikin kärkeen ensimmäisissä mutkissa. Myös Tatsuki Suzuki onnistui ohittamaan Arenasin. Muutaman kierroksen jälkeen viiden kuljettajan kärkiryhmä, johon kuuluivat myös Romano Fenati ja Darryn Binder, oli saanut vedettyä selvän kaulan muihin.

Asetelmia kärjessä alkoi sekoittaa Binder, joka nousi tyylikkäästi ja vaivattoman oloisesti viidenneltä sijalta hetkeksi kärkeen, mutta Fernandez palasi kuitenkin pian johtopaikalle. Binderin noususta alkoi kuitenkin kärkiporukan keskinäinen välienselvittely, jonka ansiosta takaa tulevat alkoivat saavuttaa johtavaa ryhmää.

Kilpailun puolivälissä näytti hetken siltä, että Fernandez olisi saamassa pientä kaulaa, mutta Binder saavutti tämän nopeasti ja onnistui nousemaan kärkeen. Tämän seurauksena Fernandez putosi parissa mutkassa sijalle 5, mutta onnistui niin ikään parissa mutkassa nousemaan jo kolmanneksi samalla, kun Arenas nousi kärkeen ohi Binderin. Pian takaa nousi jälleen Fernandez, joka nousi tyylikkäästi toiselle sijalle ja edelleen kärkeen.

Kolmanneksi viimeisellä kierroksella Arenas nousi Fernandezin ohi takasuoralla ennen viimeistä kaarretta, mutta upeasti koko kilpailun ajan ensimmäiseen mutkaan jarruttanut Fernandez onnistui nousemaan jälleen johtopaikalle. Sama toistui myös viimeiselle kierrokselle lähdettäessä.

Kolmanneksi noussut Jeremy Alcoba haastoi viimeisellä kierroksella Masiaa ja Masia puolestaan Fernandezia, joka kuitenkin onnistui pitämään johtopaikkansa hieman röyhkeilläkin liikkeillä. Takasuoralla ennen viimeistä mutkaa Fernandezin ohi kuitenkin pyyhälsivät sekä Masia että Binder. Upean kilpailun voiton ottanut Masia on sadas Hondalla GP-voittoon ajanut kuljettaja. Historiaa kirjoitti myös Raul Fernandez, joka otti uransa ensimmäisen palkintokorokesijoituksen.

Red Bull KTM:n Ajon toinen kuljettaja Kaito Toba oli 11.

Moto3-luokan top-10:
1. Jaume Masia (Leopard Racing)
2. Darryn Binder (CIP Green Power) + 0,091
3. Raul Fernandez (Red Bull KTM Ajo) + 0,196
4. Romano Fenati (Sterilgarda Max Racing Team) + 0,327
5. John McPhee (Petronas Sprinta Racing) + 0,368
6. Jeremy Alcoba (Kömmerling Gresini Moto3) + 0,385
7. Albert Arenas (Solunion Aspar Team Moto3) + 0,396
8. Tatsuki Suzuki (SIC58 Squadra Corse) + 1,933
9. Celestino Vietti (SKY Racing Team VR46) + 2,389
10. Dennis Foggia (Leopard Racing) + 2,461

Moto3-luokan pistetilanne Aragonin GP:n jälkeen:
1. Albert Arenas (KTM) 144
2. Ai Ogura (Honda) 131
3. Celestino Vietti (KTM) 126
4. Tony Arbolino (Honda) 115
5. John McPhee (Honda) 109

Moto2-luokan startissa kärkeen ampaisi Marco Bezzecchi kärkeen perässään Sam Lowes ja Fabio Di Giannantonio.  Di Giannantonio onnistui ohittamaan Lowesin. Bezzecchi pääsi kärjessä vähän karkuun, kun Di Giannantonio ja Lowes kamppailivat kakkossijasta. Kärkikolmikko – perässään Red Bull KTM Ajon Jorge Martin – veti kaulaa muihin. Lowes ei näyttänyt pysyvän Bezzecchin ja Di Giannantonion kyydissä ja Martin saavutti tätä hitaasti mutta varmasti.  

Asetelmat kärjessä muuttuivat, kun Di Giannantonio nousi johtopaikalle ja Lowes alkoi saavuttaa jälleen Bezzecchiä. Di Giannantonio kaatui lähes heti kärkipaikalle noustuaan radan toisessa mutkassa, joten Bezzecchi nousi jälleen kilpailun johtoon.

Martin ja tämän kantaan noussut Enea Bastianini seurasivat kärkikaksikkoa hyvissä hyökkäysasemissa, mutta eivät näyttäneet saavan heitä kiinni. Bezzecchi alkoi vetää kaulaa Lowesiin ja Bastianini saavutti Martinia ohittaen tämän pian. Martin kuitenkin vastsi ja palasi kolmannelle sijalle. Pienen kamppailun jälkeen Bastianini onnistui kuitenkin vakiinnuttamaan kolmannen sijansa, mutta ei onnistunut karkaamaan Martinilta. Kärkikaksikko sen sijaan veti eroa perässään tuleviin.

Lowes ei pystynyt haastamaan Bezzecchiä, mutta tämän kilpailu päättyi niinikään toisessa mutkassa kaatumiseen kärjestä toiseksi viimeisellä kierroksella. Lähes samanaikaisesti Martin onnistui ohittamaan Bastianinin.

Kilpailua johtanut Lowes sai ajaa turvalliseen voittoon. Taistelu toisesta sijasta oli kuitenkin rajua ja Bastianini onnistui nousemaan Martinin edelle toiseksi viimeisellä kierroksella.

Red Bull KTM Ajon toinen kuljettaja Tetsuta Nagashima sijoittui yhdeksänneksi.

Moto2-luokan top-10:
1. Sam Lowes (EG 0,0 Marc VDS)
2. Enea Bastianini (Italtrans Racing Team) + 4,195
3. Jorge Martin (Red Bull KTM Ajo) + 4,340
4. Jake Dixon (Petronas Sprinta Racing) + 9,298
5. Remy Gardner (Onexox TKKR SAG Team) + 14,765
6. Marcos Ramirez (Tennor American Racing) + 15,130
7. Hector Garzo (Flexbox HP 40) + 15,192
8. Joe Roberts (Tennor American Racing) + 17,024
9. Tetsuta Nagashima (Red Bull KTM Ajo) + 19,000
10. Simone Corsi (MV Agusta Forward Racing) + 20,206

Moto2-luokan pistetilanne Aragonin GP:n jälkeen:
1. Enea Bastianini (Kalex) 155
2. Sam Lowes (Kalex) 153
3. Luca Marini (Kalex) 150
4. Marco Bezzecchi (Kalex) 130
5. Jorge Martin (Kalex) 95

MotoGP-luokassa parhaan startin otti Franco Morbidelli, joka kuitenkin veti heti ensimmäisen  mutkan leveäksi. Kärkeen nousi Maverick Viñales, toiseksi Fabio Quartararo ja Morbidelli onnistui pitämään kolmannen sijan. Huomionarvoisesti erinomaisen lähdön 10. ruudusta ottanut Alex Rins oli lähtökahinoiden jälkeen neljännellä sijalla.

Viñalesin vetäessä eroa muihin, Rins nousi ensin ohi Morbidellin ja alkoi ahdistella Quartararoa nousten pian jo toiselle sijalle. Viñalesin etumatka ei riittänyt Rinsin vauhtiin, ja pian tämä aloitti taistelun kärkipaikasta. Hieman taaempana Quartararolla oli ongelmia linjojen pitämisen kanssa ja tämän valuttua leveäksi Mir ja Morbidelli täräyttivät ohi samasta reiästä.

Rins nousi upealla ohituksella kärkeen ja Mir saavutti toisella sijalla jatkanutta Viñalesia nopeasti – vieläkin hurjemmassa vauhdissa ollut Alex Marquez puolestaan saavutti Miriä. Viñales joutui antautumaan ensin Mirille ja seuraavassa mutkassa myös Marquezille, ja näiden vauhti näytti siinä määrin lujalta, että Rinsin johtopaikka vaikutti uhatulta.

Marquez ohitti Mirin ja alkoi jahdata kärjessä ajanutta Rinsiä Mirin tyytyessä kolmanteen tilaan. Todella hyvässä vauhdissa ollut Marquez saavuttikin Rinsin, joka puolusti sijoitustaan tarmokkaasti. Marquez oli huomattavasti Rinsiä nopeampi erityisesti radan viimeisessä kaarteessa. Pari kierrosta ennen maalia Marquez lähes kaatui yrittäessään ohitusta juuri viimeisessä mutkassa, eikä enää onnistunut nousemaan iskuetäisyydelle Rinsistä, joka ajoi upeaan voittoon. Kilpailun lopussa Viñales saavutti sijoitustaan varmistelemaan alkaneen Mirin, mutta lähelle pääsystä huolimatta Mir ehti maaliin kolmantena.

Kilpailun voittoon ajanut Rins on kahdeksas MotoGP-voittaja kaudella 2020. Kolmannella sijallaan sarjan johtoon noussut Mir ei ole voittanut kaudella 2020 yhtäkään kilpailua.

MotoGP-luokan top-10:
1. Alex Rins (Team Suzuki Ecstar)
2. Alex Marquez (Repsol Honda Team) + 0,263
3. Joan Mir (Team Suzuki Ecstar) + 2,644
4. Maverick Viñales (Monster Energy Yamaha MotoGP) + 2,880
5. Takaaki Nakagami (LCR Honda Idemitsu) + 4,570
6. Franco Morbidelli (Petronas Yamaha SRT) + 4,756
7. Andrea Dovizioso (Ducati Team) + 8,639
8. Cal Crutchlow (LCR Honda Castrol) + 8,913
9. Jack Miller (Pramac Racing) + 9,390
10. Johann Zarco (Esponsorama Racing) + 9,617

MotoGP-luokan pistetilanne Aragonin GP:n jälkeen:
1. Joan Mir (Suzuki) 121
2. Fabio Quartararo (Yamaha) 115
3. Maverick Viñales (Yamaha) 109
4. Andrea Dovizioso (Ducati) 106
5. Takaaki Nakagami (Honda) 92

MotoGP-sarjasta on ajamatta vielä neljä osakilpailua. Sarja jatkuu jo viikon päästä 25. lokakuuta Aragonin radalla ajettavan Teruelin GP:n merkeissä.

Uusin numero