Offroad-moottoripyörien cross countryn Suomen mestaruuskausi ajetaan päätökseen Kokemäellä viikonloppuna. Rauman Seudun Moottorikerhon evakkokilpailussa ratkaistaan myös useiden Suomen Cup -luokkien lopullinen pistejärjestys ja kamppaillaan monessa kansallisessa luokassa.
Kokemäellä järjestetään erilliset kilpailut lauantaina ja sunnuntaina, eli jaossa on vielä kahdet SM- ja Suomen Cup -pisteet. Espoon Moottorikerhon Roni Salin johtaa Suomen mestaruussarjaa kahden osakilpailun jälkeen. Jämsän Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma on toisena ja kauden avauksen voittanut Turun Moottorikerhon Jiri Leino kolmantena. SM-luokka ajaa sekä lauantaina että sunnuntaina kaksituntisen kilpailun Kokemäen hiekkamaastoissa alkaen kello 14:00.
Suomen mestaruusstarttia saapuu tähdittämään enduron kolminkertainen maailmanmestari, myös cross countryn Suomen mestaruuksia urallaan juhlinut, kauden ensimmäiset osakilpailunsa Kokemäellä ajava, Tuusulan Moottorikerhon Eero Remes.
Suomen Cup -menestyksestä cross countryssa kilpaillaan luokissa naiset, alle 20-vuotiaat (U20-luokka) sekä 40- ja 50-vuotiaat veteraanit (V40, V50), jotka ajavat SM-luokan (A) tavoin kumpanakin päivänä. Lisäksi reitillä nähdään kansalliset luokat nuoret, 60-vuotiaat veteraanit (V60), classic, C, kuntoluokka ja B.
Naisten Suomen Cupia johtaa Tohmajärven Enduroseuran Janette Mielonen. Salon Moottorikerhon Niko Puotsaari on kärjessä alle 20-vuotiaiden ja Juha Puotsaari 40-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupissa. 50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupin piikkipaikkaa pitää Jämsän Seudun Moottorikerhon Jouni Mäntynen.
Kilpaileminen käynnistyy kumpanakin päivänä kello 9:00. Toinen kilpailuryhmä on vuorossa kello 11:00 ja niin sanottu päälähtö kello 14:00. Sunnuntain viimeisessä startissa mitellään myös kolmihenkisin miehityksin kerhojoukkueiden paremmuudesta.
Kilpailuun on ilmoittautunut lauantaille lähes 200 ja sunnuntaille reilut sata kuljettajaa. Isäntäseuraa edustavat Severi Ruohomaa (nuoret), Ari Peippo (classic), Jukka Olavi Lankinen (V60), Konsta Vaskelainen (C), Luka Ylijoki (C), Vesa Vaskelainen (V50), Sakari Liipola (V40) ja Mika Ylijoki (V40).
Rauman Seudun Moottorikerho on tavallisesti järjestänyt cross country -kilpailunsa Säkylässä, Porin prikaatin varuskunta-alueella, mutta koronaviruspandemian seurauksena siellä ei tänä vuonna saa ajaa. Erinomainen korvaava kilpailupaikka löytyi kuitenkin läheltä, Kokemäeltä, Karhuenduron ajomaastoista (Järilänvuori, Voitoistentie 234, Kokemäki).
Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 21.9.2020 päivittämää ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Ohjeessa edellytetään muun muassa, että osallistujien tai seurueiden välille on lähikontaktien välttämiseksi turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien ylläpitämiseen. Koko kilpailutapahtuma järjestetään ulkotiloissa eikä kyseessä ole varsinainen yleisötapahtuma. Yleisö on tervetullut paikalle, mutta pääsylippuja ei myydä eikä erillistä katsomoa ole. Katsojat hajaantuvat koko tapahtuma-alueelle, mikä käsittää muun muassa yli kymmenen kilometrin mittaisen kilpailureitin. Järjestäjä suosittelee pitämään turvavälejä ja muistuttaa käsi- ja yskimishygieniasta. Paikalle ei saa tulla sairaana. Käsidesiä löytyy kilpailupaikalta. Kilpailijoille on varattu käyttöön omat bajamajat.
Cross Country SM Säkylän evakkokilpailu, Kokemäki la-su 10.-11.10.2020
Rauman Seudun Moottorikerho ry.
Kilpailupaikka
Järilänvuori
Voitoistentie 234, Kokemäki
Reittivideo
SM- ja Suomen Cup -pistetilanteet
Aikataulu
Lauantai 10. lokakuuta
Lähtö 1 klo 9: Naiset, Nuoret, V60, Classic. Ajoaika 1 h.
Lähtö 2 klo 11: C, Kuntoluokka. Ajoaika 2 h.
Lähtö 3 klo 14: A, B, U20, V40, V50. Ajoaika 2 h.
Sunnuntai 11. lokakuuta
Lähtö 1 klo 9: Nuoret, V60, Classic. Ajoaika 1 h.
Lähtö 2 klo 11: C, Kuntoluokka. Ajoaika 2 h.
Lähtö 3 klo 14: A, B, U20, V40, V50, Naiset. Ajoaika 2 h. Kerhokilpailu
Teksti: Cross Country SM Säkylän evakkokilpailu -tiedotus
Kuva (RaSMK SM -cross country 2019): Marko Vihriä