Vuoden 2019 Superbiken Suomen mestaruuden jälkeen sapattivuotta viettänyt Eeki Kuparinen tekee ensi kaudella paluun kilparadoille. Tällä kertaa turkulaisen tavoitteena on menestys IRRC-katuratasarjassa.
Sen lisäksi että moottoriradat vaihtuvat katuratoihin, vaihtuu Kuparisella myös pyörämerkki. Viime vuodet Kuparinen on nähty Superbike-Kawasakin puikoissa, mutta IRRC-sarjaan mies lähtee Markka Racingin rakentamalla BMW:llä. Aivan uusi ei saksalaismerkki Kupariselle ole, sillä BMW:llä hän ehti aikaisemmin kilpailla vuosia sekä Suomen että Espanjan sarjoissa.
IRRC-sarjan ensi kauden kilpailukalenteri on vielä auki, mutta ennakkotietojen mukaan sarjaan kuuluu viisi osakilpailua, joista yksi ajetaan Imatralla. Markka Racingin tiimipäällikkö Ilkka Pönniä kertoo kaluston olevan iskussa, sillä tiimin BMW S1000RR on päivitetty uudella moottorilla ja uusilla sähköillä. Vapaiden sääntöjen ansiosta moottorista on voitu kutitella 225 hevosvoiman tehot, ja silti kyseessä on Pönniän mukaan tasaisesti voimaa tuottava vääntömoottori. Sääntöjen puolesta voimanlähteeksi kävisi lähes suoraan WSBK:n MM-sarjan moottorit, mutta lyhyiden huoltovälien takia kustannukset karkaisivat liikaa. Markka Racing onkin hankkimassa varamoottoria Penz-tiimiltä, joka on IRRC-sarjan kokenein tiimi.
-Katuradoillahan on vähemmän ”ajettavia” mutkia ja toisaalta moottori ja jarrut joutuvat kovemmalle kuin vaikkapa suomalaisilla moottoriradoilla, kertoo Pönniä.
Jos IRRC-kausi 2021 päästään koronasta huolimatta ajamaan, tulee Eekistä Kuparisen suvun kolmannen polven katuratakisailija. Isä Esko kilpaili urallaan pääosin moottoriradoilla mutta ehti kilpailla myös Imatran katuradalla, ja isoisä Hannu Kuparinen kilpaili useillakin katuradoilla Euroopassa.
Markka Racingin väreissä ajavat ensi kaudella Kuparisen lisäksi Supersport-luokassa kilpailevat Anssi Koski ja Kalle Mäntysaari.