Veri vetää takaisin, hyvä niin. Kaudella 2017 Mikko Jetsonen laittoi hanskat kuivumaan, suurin syy tähän oli selkävamma, joka alkoi kiukutella todella pahasti. Kalusto meni myyntiin ja mies itse keskittyi selän kuntouttamiseen, lajin parissa toiminta jatkui Tomi Tanin mekaanikkona.
Viime talvena tapahtui käännekohta, yhdessä Ruotsin liigaottelussa oli vajausta Mikon entisessä joukkueessa, ja joukkueenjohtajan kysyessä voisiko Mikko osallistua, mies ei kahta kertaa miettinyt. Ajo maistui kuitenkin hyvältä, pieni siemen jäi kytemään. Tomi Tani ilmoitti viime keväänä lopettavansa ajamisen, joten valmis, kilpailukykyinen kalusto olisi vapautumassa. Ajatus paluusta alkoi poltella entistä enemmän.
Kevään 2019 vaihtuessa kesän jälkeen syksyksi, ollaan tilanteessa, että Mikko on saanut kerättyä sponsoreita taakseen, jotka mahdollistivat kaluston ostamisen Suonenjoelle. Muutenkin Mikko on hoitanut paluuseen liittyvät asiat esimerkillisesti, taustajoukkojen kanssa on tehty määrätietoista työtä ensimmäisen kauden läpiviemiseksi. Taustajoukkoihin kuuluvat mm. fyysisestä / lihashuollosta vastaavat Tuomas Kullaa ja Panu Rautiainen, mentaalipuolen valmennuksen hoitaa Minna Karvonen. Mekaanikkona jatkaa Tomi Tani, yleismiehenä ja joka paikan höylänä Tommi Virtanen.
Ensimmäisen kauden tavoitteet on asetettu maltillisen korkealle. SM-finaali tietysti päällimmäisenä, sieltä lähdetään hakemaan mahdollisimman hyvää sijoitusta. Edustustehtävät maajoukkueessa kiinnostavat tietysti, samoin EM- ja PM-finaalit. Ruotsin liigaan Mikko osallistuu aiempien vuosien tapaan Böllnäsin joukkueen mukana.
Mikko pääsi ensi kertaa jäälle menneenä viikonloppuna, kotiranta jäätyi juuri ja juuri jääspeedwaypyörän piikkejä kestäväksi. Ajo sujui pyörään tutustuessa, mutta loppuajasta vauhti astui entistä enemmän esille. Hyvältä näyttää.
Teksti: Timo Eronen