Macau GP:n uusintalähdön alkuvaiheessa tapahtuneessa onnettomuudessa oli osallisena Erno Kostamon lisäksi viisi muuta kuljettajaa. Järjestäjän ilmoituksen mukaan moottoripyörät eivät aja enää viikonlopun aikana.
Tänään ajetun Macau GP:n moottoripyöräluokan kilpailu ei sujunut suunnitellusti. Ensimmäinen lähtö keskeytettiin kolmannella kierroksella, kun Rob Hodson menetti pyöränsä hallinnan, eikä takaa tulleella Marek Cervenyllä ollut mitään mahdollisuutta väistää kaiteesta kimmonnutta pyörää. Kilpailun keskeytyshetkellä Peter Hickman oli ylivoimaisessa johdossa ja seitsemännestä ruudusta startanneen Erno Kostamon sijoitus oli yhdeksäs.
Kun rata oli saatu siivottua, aloitettiin kilpailu uudelleen. Uusintalähdön alkuvaiheessa tapahtui onnettomuus, jossa osallisina olivat Dan Kruger, Didier Grams, Michael Sweeney, Phillip Crowe, Derek Shiels sekä Kostamo. Kilpailu keskeytettiin välittömästi onnettomuuden jälkeen.
Kostamo, Kruger ja Shiels on järjestäjän ilmoituksen mukaan viety sairaalaan. Kuljettajista kaikki olivat tajuissaan, eivätkä heidän vammansa ole hengenvaarallisia. Moottoripyörillä ei ajeta viikonlopun aikana enää uutta lähtöä.
Aiemmin ilmoitettiin, että kilpailusta ei julkaista tuloksia. Järjestäjä on kuitenkin päättänyt, että kilpailun tulokset perustuvat uusintalähdön ensimmäisen kierroksen sijoituksiin. Näin voittajaksi julistettiin Michael Rutter ennen Peter Hickmania ja David Johnsonia. Erno Kostamo on tuloslistan sijalla 9.
(Muokattu klo 14.05: kilpailun tulokset)