Huhut uudesta Firebladesta ja sen kovista teholukemista kiihtyvät Milanon EICMA-moottoripyöränäyttelyn lähestyessä.
Kun Honda vuonna 1992 esitteli ensimmäisen Firebladen, pidettiin uutuutta niin vallankumouksellisena, ettei sillä ollut suoria kilpailjoita. 893-kuutioinen rivinelonen tuotti 124 hevosvoimaa, mikä ei vielä säväyttänyt. Kilpailijoilla oli tehokkaampia malleja, mutta ne myös painoivat 20-30 kiloa enemmän. Nimenomaan keveys ja sen mukana parempi ajettavuus ja suuremmat mutkanopeudet olivat Firebladen valtti.
Sama linja on jatkunut läpi Firebladen historian. Se ei ole ikinä ollut luokkansa tehokkain, mutta hyvillä ajo-ominaisuuksilla ja tasapainoisuudella se on pysynyt kilpailjoiden kyydissä mukana ratakierroksella.
Vahvat huhut kansainvälisessä lehdistössä kertovat, että nyt selittelyjen aika loppuu ja Honda lyö ensi vuoden täysin uudella Firebladellaan pöytään lukemat, joilla kilpailijat kalpenevat. On huhuttu jopa rivinelosmoottorin vaihtumisesta V4-konstruktioon, mutta se huhu on viime aikoina ollut laantumassa. Siitä huolimatta, että Hondalla oli muutama vuosi sitten jo valmiin oloinen V4-moottorinen RC213V-S -prototyyppi. Rivinelonen on niin vahva osa Firebladen DNA:ta, että V-moottori ei siihen pirtaan sopine.
Lisää vettä myllyyn antoi uutinen, jossa uutta Ducati Panigale V4:aa tämän kauden World Superbike -sarjassa käskyttäneen Alvaro Bautistan kerrottiin siirtyvän ensi kaudeksi samassa sarjassa Hondan puikkoihin. Hondan tulo tehdastiiminä Superbiken MM-sarjaan ja tämän kauden tehokkainta pyörää ajaneen Bautistan liittyminen tiimiin tarkoittaa sitä, että Hondalla on takuulla tarjota espanjalaiselle kilpailukykyinen ase kaudelle 2020.
-Aloitamme täysin uuden projektin nollasta mutta tulemme taistelemaan MM-osakilpailuvoitosta heti ensimmäisestä kisaviikonlopusta lähtien, uhosi Bautista.
Maailman prätkälehdistössä on veikkailutu tulevan Firebladen teholukemia. Melko varmana pidetään, että Euro5-normien päästötasot alittaakseen Honda ottaa uutuudessa käyttöönsä muuttuvan venttiiliajoituksen. Teholukemiksi on veikattu 212 tai jopa 220 hevosvoimaa. Korkeampi lukema saattaa olla Akrapovicin putkistolla ja sen mukaan säädetylle moottorille ilmoitettu lukema, tai sitten ilmoitetut kaksi lukemaa ovat perusmallin ja SP-version lukemat. Jos nämä huhut pitävät paikkaansa, niin Ducatin 214 hevosvoimainen Panigale V4 on saamassa todella vahvan kilpailjan kauden 2020 tehokkaimmaksi Superbike-luokan katupyöräksi.