Kenny Koskinen upeasti 10. Espanjan mestaruussarjan Navarran Supersport-kisassa

Kallio Racing Junior tiimin kilpailukausi 2019 jatkui viime viikonloppuna, kun Espanjan mestaruussarjan SuperSport-luokan kisat ajettiin Espanjan Navarrassa. Viikonloppu meni vähän samalla kaavalla kuin Albacetessa; lauantain aika-ajoissa oli pieniä hankaluuksia ja sunnuntain kisaan lähdettäessä 15-vuotiaan Kallio Racing Junior tiimin kuljettajan Kenny Koskisen sijoitus lähtöruudukossa oli 24.

”Aika-ajojen jälkeen kävimme asioita läpi Kennyn ja tiimin kanssa ja selvittelimme, mistä kenkä puristaa. Mutta sitten sunnuntaina, kun itse kisa starttasi, Kenny ampaisi liikkeelle kuin tykin suusta,” kertoo Vesa Kallio Kallio Racingilta.

Hyvin onnistuneen lähdön jälkeen Kenny Koskinen pystyi tekemään useita ohituksia jo kisan ensimmäisillä kierroksilla ja kierrosajat olivat parhaimmillaan 1-1,5 sekuntia nopeampia kuin mitä aika-ajoissa. Kenny ajoi lähes virheettömän kisan ja teki mahtavan nousun ajaen ruutulipulle sijalla 10.

”Sijoitus ja kierrosajat kilpailussa olivat hienoja tuloksia, hyvä Kentsu! Nyt meidän täytyy kaivaa se vauhti esiin jo aika-ajoihin, jotta päästäisiin starttaamaan kisaan paremmista lähtökohdista. Ja kyllä se vauhti sieltä tulee, kun Kennylle karttuu enemmän kokemusta tästä SuperSport-luokasta. Selvästi poika on parhaimmillaan itse kisatilanteessa,” Vesa Kallio tuumaa.

Kenny Koskinen:

”Torstain vapaissa harjoituksissa kaikki meni hyvin ja saatiin aikaa parannettua pari sekuntia kaksi viikkoa sitten olleisiin harjoituksiin nähden. Perjantaina vaihdettiin välityksiä, mutta meni huonompaan suuntaan eikä perjantain toisessakaan harjoituksessa pystytty parantamaan, mikä jäi vähän harmittamaan. Aika-ajoissa en meinannut saada hyvää tulosta virheiden myötä, joten huonon lähtöruudun ja muiden ongelmien takia ei ollut kauhean isot odotukset itse kisaan. Kisassa sain kuitenkin hyvän startin ja pääsin hyvään vauhtiin heti kisan alusta ja yllättäen tulin kymmenentenä maaliin. Tämä ylitti kyllä omat odotukseni, joten olen tosi tyytyväinen lopputulokseen.”

Espanjan mestaruussarjan SuperSport-luokan kilpailukausi 2019 jatkuu Jerezissä 2. – 3.11.2019, jolloin ajetaan kauden viimeinen kilpailu.

Kilpailun tulokset:

https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2019/ESBK/Resultados/6Navarra/Supersport/Supersport_Race.pdf?fbclid=IwAR2QjmvMlJQWM9V1WnJEbf9cxWrIw1W3VfIdA-OebbZaH-7UU9B7590x7VA

Uusin numero