Sterkman Motorsport by HRP:n Niko Tanskanen varmisti Road Racing SM -sarjan päätösosakilpailussa Superstock 600 -luokan neljännen sijan ajamalla molemmissa kilpailulähdöissä viidenneksi.
Yksi nousevista suomalaisista road racing -tähdistä, Niko Tanskanen, ajoi viikonloppuna järjestetyn, Road Racing SM -sarjan päättäneen Motoparkin osakilpailun molemmissa Superstock 600 -luokan kilpailulähdöissä viidenneksi. Samalla nuorukainen tuli varmistaneeksi sarjan neljännen sijan.
Lauantain kilpailussa Tanskanen sai vääntää sijoituksista Niko Kömin ja Tuomas Kestin kanssa käytännössä ruutulipulle saakka. Viides sija varmistui vasta viimeisen kierroksen loppuvaiheessa.
Sunnuntain kilpailussa Tanskasen vauhti oli selvästi lauantaita parempaa, mutta myös muut olivat onnistuneet löytämään lisää nopeutta.
– Yritin alussa pysyä kärkiporukan kyydissä, mutta pyörä tuntui rauhattomalta jarruissa. Koska minulla ei ollut mitään voitettavaa, päätin rauhoittaa tahtia hieman ja loppukisan sainkin ajella maaliin melko yksin, Tanskanen kertoo.
– Kokonaisuutena kauteen pitää olla tyytyväinen. Saavutinhan neljännen sijan ensimmäisellä kaudellani kovatasoisessa sarjassa, toteaa Tanskanen.
Myös Tanskasen tiimin Sterkman Motorsport by HRP:n tiimipäällikkö Joni Hannula on tyytyväinen kauden sujumiseen.
– Vaikka aina voisi tietysti paremminkin mennä, oli kausi kokonaisuutena todella hieno suoritus. Ajoihan Niko ensimmäisellä kaudellaan uudessa luokassa podium-sijoituksia ja sijoittui sarjapisteissä neljänneksi, kehuu Hannula kuljettajansa otteita.
Vaikka Road Racing SM-kausi on saatu päätökseen, jatkuu Sterkman Motorsport by HRP:n urakka jo maanantaina ja tiistaina, kun vuorossa ovat KymiRingillä ajettavat testit. Tanskasen lisäksi KymiRingillä nähdään brittien Superstock-luokassa kilpaileva Eemeli Lahti.
– Tuntuu hienolta, että minut valittiin mukaan KymiRingin testeihin. Odotan suurella mielenkiinnolla mahdollisuutta ottaa tuntumaa uuteen rataan ensimmäisten joukossa, Tanskanen kiittää.