MotoGP-sarjan Itävallan osakilpailu ajettiin haastavissa olosuhteissa ja kaikissa luokissa nähtiin dramaattisia käänteitä siinä määrin, että heikompia hirvitti.
MotoGP-sarjan yhdestoista osakilpailu ajettiin Itävallan Red Bull Ringillä. Haastavissa oloissa ajetuista kilpailusta ei tilanteita puuttunut.
Kilpailut aloitti MotoE-luokka, jonka kilpailu ajettiin märällä radalla. Lähdössä kärkeen ampaisi toisesta ruudusta startannut Xavier Simeon (Avintia Esponsorama Racing), mutta paalumies Mike di Meglio (EG 0,0 Marc VDS) otti pian kärkipaikan haltuunsa. Viidennestä lähtöruudusta startannut Niki Tuuli (Ajo MotoE) ajautui ensimmäisellä kierroksella ulos radalta ja putosi viimeiselle sijalle.
Yhdeksännestä ruudusta kilpailuun lähtenyt Eric Granado (Avintia Esponsorama Racing) nousi kärkeen ja vaikutti jättävän muita taakseen, mutta vauhdikas karkumatka päättyi kaatumiseen kolmannen kierroksen alussa ja di Meglio löysi itsensä jälleen kärjestä. Simeon ja Hector Garzo (Tech 3 E-Racing) kävivät hurjaa taistelua toisesta sijasta, ja Garzon ohitettua Simeonin, alkoi tämä ajaa kiinni di Megliota. Takaa-ajo päättyi kuitenkin viimeisen kierroksen kaatumiseen ja di Meglio sai ajaa selkeään voittoon ennen Simeonia ja One Energy Racing -tiimin Bradley Smithiä. Niki Tuuli otti lopulta yhden pisteen ollen maalissa sijalla 15.
Kaikki Moto3-luokan kilpailijat starttasivat kilpailuun slickseillä, vaikka rata oli yhä kuivuva. Parhaiten lähtöruudusta irtosi VNE Snipers -tiimin Romano Fenati perässään tiimitoverinsa Tony Arbolino. Paalulta startannut John McPhee (Petronas Sprinta Racing) jätettiin kolmanneksi. Arbolino onnistui nousemaan kärkeen ja Fenatin ajovirheen jälkeen McPhee nousi toiselle sijalle.
Moto3-luokalle epätyypilliseen tapaan kärkikolmikon vauhti vaikeissa oloissa oli aivan omalla tasollaan. Miehet vaihtelivat sijoituksia useamman kerran, mutta lopulta Fenati osoittautui vahvimmaksi ja alkoi ottaa etäisyyttä kahteen seuraavaan kuljettajaan.
Kilpailun lopussa Bester Capital Dubai -tiimin Jaume Masia ja SKY Racing Team VR46 -tiimin Celestino Vietti saavuttivat kolmantena ajavaa McPheetä. Masia kaatui haastaessaan skottia ja tilanteen yhteydessä Vietti nousi kolmannelle sijalle. Fenati ajoi voittoon, Arbolino, McPhee ja Vietti saapuivat maaliin rinta rinnan. Arbolino onnistui säilyttämään niukasti toisen sijansa ja McPhee ohitti Viettin juuri ennen maaliviivaa nousten kolmanneksi. Maalissa Arbolinon ja Viettin erotti ainoastaan 23 sekunnin tuhannesosaa.
Red Bull KTM Ajo -tiimin kuljettajista Deniz Öncün sijoitus oli 17. Can Öncü keskeytti kaaduttuaan toistamiseen kilpailun puolivälissä.
Rata ei ollut täysin kuivunut vielä Moto2-luokan startissakaan. Kakkosruudusta startannut Brad Binder (KTM Red Bull Ajo) otti parhaan lähdön. Toisella sijalla lähdön jälkeen ajanut Dynavolt Intact GP -tiimin Thomas Lüthi joutui pian antautumaan paalulta startanneelle Tetsuta Nagashimalle (ONEXOX TKKR SAG Team), joka puolestaan tuli Xavi Viergen (EG 0,0 Marc VDS) ohittamaksi. Vierge kaatui Nagashiman nostettua itsensä jälleen toiselle sijalle ja vei epäonnisen japanilaisen mukanaan.
Takanaan käytävistä kamppailuista hyötynyt Binder onnistui vetämään kaulaa takanaan tuleviin Enea Bastianiniin (Italtrans Racing Team) ja Remy Gardneriin (ONEXOX TKKR SAG Team), joiden kanssa toisesta sijasta nousivat taistelemaan myös Lüthi ja Luca Marini (SKY Racing Team VR46). Etevimmäksi osoittautui lopulta Gardner perässään Bastianini. Gardnerin ajaessa kiinni Binderiä vasta 11. ruudusta kilpailuun lähtenyt Alex Marquez (EG 0,0 Marc VDS) teki nousua kohti kärkikamppailua. Gardner yritti ohitusta Binderistä kolme kertaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta aussin kilpailu päättyi törmäykseen omaa linjaansa ajaneeseen Marqueziin kaarteen leveäksi ajamisen jälkeen. Turhautunut Gardner jäi kolaroinnin jälkeen istumaan keskelle rataa ja Jorge Martin (Red Bull KTM Ajo) onnistui kiertämään tämän vain pienellä marginaalilla.
Tilanteen jälkeen kolmanneksi noussut Marini kaatui keilaten Bastianinin mukanaan. Näin Marquez löysi itsensä jo toiselta sijalta. Hän ei kuitenkaan enää yrittänyt haastaa Binderiä, joka sai rauhassa ajaa syntymäpäivänään KTM:lle voiton valmistajan kotikilpailussa. Komanneksi sijoittui Jorge Navarro. Jorge Martinin sijoitus oli seitsemäs.
MotoGP-luokan startissa Marc Marquez (Respsol Honda Team) ja Andrea Dovizioso (Ducati Team) kävivät siinä määrin kovaa kamppailua, että molemmat ajautuivat leveäksi ja kärkeen nousi Fabio Quartararo (Petronas Yamaha SRT), toiseksi Alex Rins (Team SUZUKI ECSTAR) ja kolmanneksi Jack Miller (Pramac Racing).
Dovizioso nousi pian toiseksi ja alkoi ajaa kiinni pienelle karkumatkalle ehtinyttä Quartararoa. Miller puolestaan onnistui pidättelemään ohi pyrkinyttä Marquezia hyvän aikaa takanaan, mutta lopulta tämä onnistui ohituksessa. Pian Dovizioso raivasi tiensä kärkipaikalle ja saaden seuraa Marquezista. Kilpailun kärjessä alkoikin huikea kamppailu piikkipaikasta. Lopulta Marquez nousi ensimmäiselle sijalle, mutta ei onnistunut karistamaan Doviziosoa kannoiltaan. Kilpailun loppuvaiheessa Dovizioso ohitti Marquezin, mutta tämä palasi kärkeen kolmanneksi viimeisellä kierroksella. Huikea jännitysnäytelmä ratkesi vasta viimeisessä kaarteessa, kun Dovizioso onnistui kuittaamaan Marquezin. Dovizioson toisen voiton ansiosta Ducati säilyi voittamattomana Red Bull Ringillä.
Aluksi hyvin kärkikaksikon vauhdissa pysynyt Quartararo jäi lopulta jälkeen ja hetken näytti siltä, että Monster Energy Yamaha MotoGP -kaksikko Valentino Rossi ja Maverick Viñales onnistuisi ajamaan ranskalaisen kiinni. Quartararon toivoma kamppailu Rossin kanssa jäi kuitenkin toiseen kertaan tämän säilytettyä kolmannen sijansa selvällä marginaalilla ennen Yamahan tehdaskuljettajia.
Fabio Quartararo:
Aivan uskomaton kilpailu. Olimme valinneet pehmeän renkaan, ja pyrin hieman säästelemään sitä, myös kärjessä ajaessani. Kun Rossi alkoi päästä liian lähelle, nostin hieman vauhtia, mutta muutoin ajoin varovasti. Ajoin hyvän kilpailun ja tiimi työskenteli hienosti, tuntuu mahtavalta olla podiumilla.
Marc Marquez:
Olen tyytyväinen toiseen sijaan, sillä teimme virheen takarenkaan kanssa. Tajusin heti, että pehmeä seos olisi ollut parempi pidon kannalta. Missasin viimeisen kurvin, mutta minulla oli jo vakavia ongelmia takarenkaan pidon kanssa. Kakkossijasta huolimatta johdamme huolimatta 58 pisteellä, ja pyrimme jatkamaan samaan tahtiin.
Andrea Dovizioso:
En uskonut itsekään onnistuvani ohituksessa, en uskonut voivani ajaa mutkaan sillä tavalla. En voi jarruttaa siinä yhtä myöhään kuin Marc, mutta viimeisessä kurvissa oli vain pakko yrittää. Joskus hullutkin yritykset onnistuvat.
Täydelliset tulokset löytyvät MotoGP-sarjan internet-sivulta. Seuraava osakilpailu järjestetään Englannissa Silverstonen radalla 23.-25. elokuuta.