Viime viikonloppuna jatkettiin kisakautta Aragonissa Moto2-luokan Euroopan mestaruussarjan merkeissä. Emme saaneet ihan toivottua rytmiä päälle viikonlopun kuluessa ja kesätauolle lähdetään hieman tahmean viikonlopun jälkeen. Alla yhteenvetoa kauden neljännen Moto2-viikonlopun kulusta.
Perjantaista lähtien ajaminen oli hankalaa enkä saanut toivottua rytmiä päälle. Siitä huolimatta että yksittäisellä kierroksella saimme kellotettua ihan ok aikoja, ei ajamisessa ollut sellaista tasaisuutta että kovia kierroksia olisi saanut nakutettua useamman putkeen. Aragonin rata on haastava ajettava Moto2-pyörällä ja radalla hankaluudet korostuvat, jos omaa ajotyyliä ei saa istumaan paikoilleen. Harjoituspäivän perusteella oli ennustettavissa, että yhdellä nopealla kierroksella olemme kilpailukykyisiä ja lopulta lauantain aika-ajoista saimme kuitattua kakkosruudun Edgar Ponsin viedessä paalupaikan kohtuu erolla seuraaviin. Kisapäivään lähdettiin hieman kaksijakoisissa tunnelmissa, toisaalta vauhti oli kärkiryhmän tasolla, mutta edelleen meidän olisi löydettävä tasaisuutta kierroksiin, jotta kisassa olisimme mukana kärkitaistelussa.
Sunnuntai valkeni Aragonissa epävakaissa olosuhteissa. Itselleni sopii valitettavan huonosti puolihullu keli, joten tilauksessa oli joko kunnolla sadetta tai sitten radan kuivuminen ennen kisastarttia. Ensimmäiseen lähtöön lähdettiin kuitenkin sekakelissä, mutta niin että alle laitettiin sadekelin renkaat. Tuntuman löytäminen ja luoton saaminen sadekelin renkaaseen kuivuvalla radalla on itselle todella vaikeaa ja kisasta tulikin sitten aikalailla selviytymistä kohti maalia, kun rata kuivui kisan edetessä. En pystynyt vastaamaan kärkiporukan vauhtiin ja maaliin tultiin paikalla yhdeksän. Harmi homma. Luulen, että täydessä vesikelissä olisimme olleet mukana kärkikamppailussa ja samalla se olisi tarjonnut mahdollisuuden ajaa Ponsia kiinni kokonaistilanteessa. Pettymykseen ei kuitenkaan auttanut jäädä vellomaan vaan katseet piti kääntää päivän seuraavaan lähtöön.
Minulla on ollut Moto2-pyörällä hankaluuksia saada uutta rengasta toimimaan ja se tapahtui myös Aragonin toisessa lähdössä. Radan pito oli melko heikko ja siitä huolimatta että alussa mentiin kohtalaisen maltillista vauhtia, oli minulla hankaluuksia pysyä kärjen vauhdissa uusilla renkailla. Garzo ja Pons pääsivätkin hieman karkaamaan alkukierroksilla enkä onnistunut ajamaan kärkikaksikkoa kiinni vaikka oma tuntuma pyörään paranikin kisan kuluessa. Maaliin tultiin kolmospaikalla ja viiden sekunnin erolla kärkeen. Podiumille nouseminen on aina totta kai iloinen asia, mutta tavoitteet oli toki asetettu korkeammalle.
Tästä lähdetään Moto2:n osalta syyskuun loppuun asti ulottuvalle kisatauolle ja sinä aikana pyritään treenaamaan ja kehittämään sellaisia osa-alueita, jotka tukisivat Moto2-pyörän ajamista siihen suuntaan miten sen kuuluisi mennäkin.
Kiitos sponsorit, tiimi, seuraajat ja vauhdissa mukana olevat. Kausi jatkuu omalta osalta seuraavan kerran 9.-11.8. Red Bull Ringillä Itävallassa MotoE-pyörän sarvissa. Palataan viimeistään silloin asiaan!
– Niki #66