Viime viikonloppuna ajettiin Road Racing SM-sarjan ensimmäiset osakilpailut Virtasalmen Motoparkissa. Miika Viiperi oli paikalla jo torstaina, höyläämässä kierrosajoista kymmenyksiä pois. Myös perjantain treenit Miika ajoi kokonaisuudessaan ja kierrosaika alkoikin olla siellä suunnilla missä pitääkin.
Lauantain aika-ajoon Miika lähti työntämään todenteolla ja aika nopeasti tuloslistalle saatiin miestä miellyttävä kierrosaika, joten renkaita saatiin säästettyä kisalähtöihin, Miikan ajaessa vain vaaditut kolme kierrosta. Aika-ajon perusteella Miika lunasti itselleen lähtöruudun 11 uudella henkilökohtaisella ennätysajalla.
Ennen kisalähtöä luontoäiti puuttui peliin ja pisti kunnollisen ukkosmyrskyn varikolle, aiheuttaen rengasarpajaiset. Kisaan lähdettiin puolihullulla kuivuvalla kelillä. Rengas osui kuitenkin nappiin tällä kertaa ja Miika onnistui taistelemaan itselleen 11 sijan.
– Ennen kilpailua mietin, että tämä ei ole kilvanajokeli, mutta kuinka ollakaan, sieltä se kilpailija löytyi ja ohituksiakin tuli tehtyä. Vaikeatahan se oli, kun ainoastaan ajolinjalla oli kunnolla kuivaa, mutta sijoitukseen saa olla tyytyväinen ja selvittiin pystyssä maaliin, tuumi Miika.
Sunnuntain kisaan Miika lähti ruudusta 11 aivan kuten aika-ajoistakin. Startti oli vaisu, mutta muutaman kierroksen jälkeen oli hyvä 4 hengen porukka vääntämässä pistesijoista. Lähtö kuitenkin keskeytettiin kilpakumppanin kaatumisen vuoksi, joten matka kävi ratavarikolle odottelemaan, että kisa pääsi jatkumaan. Uusintastartti oli aivan yhtä vaisu kuin aiempikin, mutta kaikkien ohitusten ja vääntöjen jälkeen sijoitus ruutulipulla oli kuitenkin kahdeksas.
– Tuo paikaltaan lähteminen, on ollut vaikeaa nyt koko viikonlopun. Johtuneeko sitten siitä, että vaihdoin kytkimen ennen tätä kisaa enkä ole vielä ehtinyt tottua sen tuntumaan. Yhtä kaikki, vaikka tuntui että lataus jotenkin katosi ratavarikolla uusintastarttia odotellessa, jotenkin sieltä se sisu taas löytyi ja sain paranneltua sijoitustani pykälällä lauantaihin verrattuna. Tyytyväinen pitää olla tähän viikonloppuun, vaikka luontoäiti ei tästä ole helppoa tehnytkään. Nyt täytyy taas nollata pää ja alkaa keskittyä jossakin määrin erilaiseen haasteeseen viikon kuluttua Imatralla, tuumii Miika.
Miikan seuraavat kisat on Imatranajot, jossa Miika osallistuu sekä IRRC-luokan Supersport-lähtöihin, että Open-luokan kahinoihin.
Kuva: Hinni Harju
Teksti: Jani Vaahtera