Silti Bagnaia arvelee, että siirtymä hänen kohdallaan pikkuluokasta kuninkuusluokkaan on vielä pahasti kesken. Lisää vauhtia on luvassa, kun Bagnaia pääsee jatkamaan töitä oman ajotyylinsä kanssa.
”Minun on edelleenkin parannettava paljon, mutta olen kyllä tyytyväinen vauhtiini tähän asti. Olen vasta alkanut ymmärtää, kuinka MotoGP-pyörää pitää ajaa kuin MotoGP-kuljettaja. Ensin ajoin samalla tyylillä kuin Moto2:ssa, mutta se ei toimi. On saatava enemmän pitoa mutkista ulos ajettaessa. Olen pystynyt parantamaan jarrutusten ajoitusta ja säätöjä, meillä on tässä nyt ihan hyvä pohja kohti uutta kautta”, Bagnaia sanoo.
”Koen itse, että olen noin 65-prosenttisesti MotoGP-kuljettaja tällä hetkellä. Ymmärrän jo aika paljon asioita, mutta kaikkein tärkein on kilpailusuoritus”, Bagnaia muistuttaa.
Vaikka hän myöntääkin, että testit olivat hyvät, ei nuorukaisella ole harhakuvitelmia siitä, että siirtymä MotoGP:hen tulisi olemaan helppo.
”Vaikka olenkin ajanut kovia kierrosaikoja, en anna sen hämätä. Haluan nähdä, kuinka edistyn askel askeleelta. Tavoitteeni on edelleen sama kuin ennenkin; haluan olla tällä kaudella paras tulokaskuljettaja.”