Suzukin tallipäällikkö haluaa vieläkin enemmän: ”En vielä tiedä kuinka sen teemme, mutta on menestyttävä entistä paremmin”

Hyvien tulosten myötä Suzuki menetti ns. moottori- ja testiedun, mikä olikin perimmäinen tavoite. Etua saavat tiimit voivat käyttää kauden aikana yhdeksää moottoria seitsemän sijaan ja ne saavat testata enemmän.

”Tavoitteemme oli juurikin tuon heikoimmille tiimeille myönnettävän edun menettäminen. Kausi meni kokonaisuutena jopa paremmin kuin odotimme. Kuulostaa ehkä omituiselta, että haluaa menettää saavutetun edun, mutta meille on paljon tärkeämpää nousta yhä lähemmäs parhaita tiimejä”, Brivio sanoo.

Suzukin kuljettajista Alex Rins oli MM-sarjan viides, Andrea Iannone kymmenes. Suzuki keräsi 233 pistettä ja oli valmistajien sarjan neljäs vain 48 pistettä Yamahaa perässä.

”Mielestäni me nousimme viime kaudella kärkikastiin, painimme nyt samassa sarjassa Hondan, Ducatin ja Yamahan kanssa. Nyt me kaikki pelaamme samoilla pelimerkeillä, koska meillä ei ole enää etua. Silloin menestyskin tuntuu varmasti vielä hienommalta ja lisäksi se on mielestäni reilumpaa kaikille”, Brivio sanoo.

Brivio painottaa, ettei Suzukilla ole varaa leijua, ettei käy kuin kaksi vuotta sitten. Tuolloin Suzuki romahti totaalisesti kauden 2016 206 MM-pisteestä vain 100 pisteeseen. Tallipäällikkö haluaa, että ensi kaudella Suzuki palaa voittajaksi sitten kauden 2016, kun Maverick Vinales voitti Britannian GP:n.

”Viime kauden yhdeksän podium-paikkaa tuntuu tosi hyvältä, mutta samalla se lisää paineita niskassamme, koska nyt on pärjättävä vielä paremmin. Yhdeksän podiumia oli Suzukin ennätys MotoGP-aikakaudella, joten nyt on tehtävä jälleen uusi ennätys.”

Brivio uskoo tiiminsä pystyvän käsittelemään paineet.

”On ihan oikein, että koemme paineita, koska tämä on urheilua. Niiden kanssa on pystyttävä tulemaan toimeen. En tiedä vielä miten, mutta meidän on pystyttävä tulevalla kaudella parantamaan, teemme kaikkemme, että se onnistuu. Suurin haave on voittaa kilpailu, sillä olimme neljästi kakkospallilla viime kaudella. Alex otti niistä kolme, joten hänelle voitto olisi ihan normaalia kehittymistä.”

Rinsin rinnalla ajaa tällä kaudella rookie Joan Mir. Suzukilla on nyt myös ensi kertaa virallinen testitiimi, jota johtaa entinen WSBK-mestari Sylvain Guintoli.
 

Uusin numero