Marc Marquez suorapuheisena: ”Jos olisin kieltänyt Hondaa ottamasta Jorge Lorenzon, se olisi ollut minulta heikkouden merkki”

Viisinkertainen maailmanmestari ei kuitenkaan halunnut tehdä niin, koska se olisi hänen mielestään osoittanut heikkoutta. Kieltämättä moni on spekuloinut, että Hondalle saattaa syntyä ensi kaudella vahva sisäinen kilpailu, joka voi johtaa ristiriitoihin tiimin sisällä.

Lorenzo aloitti mukavasti uransa Hondalla Valencian ja Jerezin testeissä. Jälkimmäisissä hän oli vain 0,2 sekuntia Marquezia hitaampi.

Marquez on aina urallaan sanonut, ettei sillä ole merkitystä, kuka tallikaverina ajaa.  

”Jos olisin lähtenyt vetoamaan tiimiin, että he eivät palkkaisi Lorenzoa, se olisi ollut selkeä heikkouden merkki. Jos hän voittaa minut, hän tekee sen samoilla aseilla. Itse taistelen mieluusti samoilla aseilla, en niin, että vastustajalla on paremmat aseet”, Lorenzo sanoo.

”Meillä on sama pyörä, joten jos Jorge voittaa minut, tiedän, mistä se johtuu. Sitä paitsi tällä systeemillä pystymme parantamaan pyörää entisestään.”

Tähän asti Marquezilla on ollut MotoGP-urallaan vain yksi tallikaveri, Dani Pedrosa. Vaikka Pedrosa ei juuri pystynyt vuosien aikana Marquezia haastamaan, ei mestari usko oman ajatusmaailmansa muuttuvan lainkaan, kun Lorenzo tulee tilalle.

”Se, että tiimiin tulee Jorge tai ihan kuka tahansa, ei tule muuttamaan ajamistani tai asennettani miksikään. Olen silti hyvin tietoinen siitä, että Honda, kuten Yamaha ja Ducatikin vaativat kuljettajiltaan voittoja. Jos et pysty voittamaan, joku toinen kuljettaja tulee sen tekemään”, Marquez sanoo.

 “Jorge on huippuluokan kuljettaja, yksi parhaista. Hän on jo osoittanut pystyvänsä voittamaan muilla pyörillä kuin Hondalla.”
 

Uusin numero