Eemeli Lahden blogi: Kausi 2018 toi ilonkyyneleitä silmiin, mutta myös epäonnea riitti

Vähän jäi häiritsemää tämä kausi. Hitsin kova nälkä oli todistella vauhtia, mitä jäi varastoon vielä ihan pirusti. Alkukausi oli super vaikea… Ajettiin pisteille, mutta tiesin koko ajan, että fillarissa ei oo kaikki kunnossa ja ekaa kertaa vähän pelottikin ajaa. Tuli kaauiltua ja kukaan ei oikein tiennyy syytä, ennen kuin tiimi paikansi ongelman etujousituksessa. Tässä vaiheessa oltiin jo ryvetty polvia myöten mudassa kaksi kisaviikonloppua. Sitten tulikin jo Imolan viikonloppu jarrumurheineen… Siinä kohtaa meinasi jo tulla itku, ennen kuin saatiin sitten vihdoin Doningtonissa pyörä sellaiseksi, että sillä uskalsi ajaa kilpaa.

Brnossa sitten tulikin yhdeksäs sija MM-sarjan kilpailussa ja voitto ESS-sarjassa. Saattoi jopa tulla kyynel silmäkulmaan, kun ylitin maaliviivan. Oli hyvä viikoloppu kaikkineen, ja iloa ei kestänyt kauaa, kun rupesin miettimään, että kaikki viikonloput olisivat voineet mennä näin. Kaikenkaikkiaan siitä tuli kyllä paljon lisää itsevarmuutta.

Lahti.jpg

Sterkman Motorsport by HRP -tiimin Eemeli Lahti kuittasi kauden 2018 päätteeksi EM-hopeaa, vaikka joutui jättämään loppukauden kisat ajamatta. Kuva: Eemeli Lahden Tiedotus

Brnon osakilpailu jäi valitettavasti kuitenkin kauden kohokohdaksi. Luulen, että Portugali ja Ranska olisivat olleet meille tosi vahvoja ratoja, ja varmasti top 10 -sijoitukset eivät olisi jääneet vain Brnoon.

Ensikaudelle ei ole vielä varmoja suunnitelmia, tosin neuvotteluita on käyty joka suuntaan. Saa nähdä millainen paketti saadaan kasaan. Rahoitushan näissä on aina se rajottava tekijä, ja se hankaloittaa hyviä suunnitelmia.

Mitä tulee joulun viettoon, niin siihen kuuluu tieytysti ajanvietto perheen, sukulaisten ja läheisten kanssa. Taidan mä joulusuklaat käydä sulattamassa hiihtoladuillakin. Siitä on sitten mukava lähteä uuteen vuoteen.

Haluaisin vielä lukijoille toivottaa hyvää joulun odotusta ja onnellista uutta vuotta. Vielä kerkiää olla kiltti, ja lisätä mahdollisuuksia suureen lahjavuoreen kuusen alle.

– Eemeli

eemeli-lahti.jpg Eemeli Lahti

Lahtelainen 22-vuotias ratamoottoripyöräilijä Eemeli Lahti kisasi kauden 2018 Sterkman Motorsport by HRP:n väreissä ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan Euroopan osakilpailuiden yhteydessä ajettavissa FIM Europe Supersport Cupin kilpailuissa. Hän kuittasi kauden päätteeksi EM-hopeaa. Vuonna 2017 Lahti kilpaili Britannian Supersport-sarjassa 777RR HRP Suzuki tiimissä. 12 kilpailuviikonlopusta tiimi osallistui kuuteen, ja Lahti, joka voitti yhden lähdön ja oli kaksi kertaa kolmas, sijoittui sarjan kokonaispisteissä kymmenenneksi. Lahti aloitti kilpailemisen RR:ssä vuonna 2007 Ajo Motorsport MiniGP Academyssa. Seuraavana vuonna hän oli Academyn nopein kuljettaja. Vuonna 2009 lahtelainen kisasi 125-kuutioisten SM-sarjassa ja hänet valittiin vuoden tulokkaaksi. Vuonna 2011 hän nappasi luokan SM-pronssia. Seuraavana vuonna Lahti siirtyi 600-kuutioisten SM-sarjaan saavuttaen heti muutaman palkintopallisijan. Vuosina 2013-2015 nuorukainen kisasi Superstock 600 EM-sarjassa sijoittuen parhaimmillaan loppupisteissä kymmenenneksi. Vuonna 2016 Lahti debytoi Supersportin MM-sarjassa villillä kortilla ja nousi BSB-sarjan palkintopallille Assenissa.

Uusin numero