Tuuli ei päässyt millään sinuiksi radan ja muuttuvien olosuhteiden kanssa.
”Tämä oli Nikille todella vaikea viikonloppu. Koko ajan muuttuvissa oloissa hän ei löytänyt ajorytmiä ja vauhtia oikein missään vaiheessa. Uskon, että myös Australian paha kaatuminen vaikutti suorituksiin jonkin verran. Harmi, että kilpailu jäi nyt kesken, kokemus olisi ollut tärkeää. Emme voi muuta kuin yrittää parempaa seuraavassa kilpailussa”, sanoi tiimipäällikkö Johan Stigefelt.
Vaikka pettymys oli suuri, Tuuli jaksaa uskoa positiiviseen tulokseen kauden päätöskilpailussa Valenciassa kahden viikon päästä.
”Koko viikonloppu oli todella surkea, joka kerta, kun menin radalle, meillä oli samat ongelmat. Ajaminen oli tosi vaikeaa, etenkin nopeissa mutkissa ajotuntuma oli täysin kateissa. Etupää vatkasi koko ajan. Kilpailun alku oli ihan ok, tein muutaman ohituksenkin. Sitten pito katosi ja olin koko ajan leveänä mutkissa. Se johti lopulta kaatumiseen. Olen pahoillani koko tiimin puolesta. Yritän aina kaikkeni, mutta nyt se ei tuonut lähellekään sellaista tulosta, mitä olisimme tarvinneet ja halunneet. Lähden kuitenkin Valencian kilpailuun taistelemaan. Toivotaan, että ajotuntuma on siellä aivan toista luokkaa”, Tuuli sanoi.