2017 hän voitti MX2:n maailmanmestaruuden. Tuolla kaudella hän oli 19 kilpailussa 15 kertaa palkintopallilla. Tänä vuonna hän oli sarjan kakkonen, mestaruuden vei KTM-tallikaveri Jorge Prado.
Jo 2011 Jonass voitti juniorien maailmanmestaruuden 85-kuutioissa ja 2013 titteli tuli 125-kuutioisissa. Tiimin omistaja Kimi Räikkönen oli tyytyväinen sopimukseen.
”Paulsin palkkaaminen tarkoittaa sitä, että haluamme jatkaa menestyksen tiellä. Motocrossin MM-sarja on maailman kilpailluin motocross-sarja, on hienoa, että tiimimme vahvistuu nyt MX2:n maailmanmestarilla. Olen vakuuttunut siitä, että koko tiimimme tekee kaikkensa auttaakseen Paulsia saavuttamaan tavoitteensa MXGP-luokassa”, Räikkönen sanoi.
Tallipäällikkö Antti Pyrhönen odottaa innolla työskentelyä nuoren lahjakkuuden kanssa.
”Odotamme kaikki jo kovasti työskentelyä Paulsin kanssa, hänen ammattilaisurallaan alkaa nyt aivan uusi aikakausi. Kaikki tietävät, että hän on erittäin kova tekemään töitä, juuri se auttaa häntä varmasti sopeutumaan täydellisesti tiimiimme. MX2 maailmanmestaruus kertoo hänen kyvyistään. Pauls on vahva niin henkisesti kuin fyysisesti, hän pystyy hallitsemaan tilanteet jopa kaikkein huonoimmissakin oloissa. Emme malta odottaa, että pääsemme työskentelemään tämän nuoren ja äärimmäisen lahjakkaan kuljettajan kanssa”, Pyrhönen sanoo.
Jonass itse oli luonnollisesti onnesta soikeana päästessään hienoon tiimiin ja urallaan eteenpäin.
”On mahtavaa päästä osaksi Rockstar Energy Husqvarna -tiimiä. Siirtyminen MXGP:hen on iso siirto, en malta odottaa, että pääsisin jo aloittamaan. Näin hienoon ja menestyneeseen tiimiin pääseminen antaa minulle valtavasti motivaatiota tehdä entistä enemmän töitä saavuttaakseni tavoitteeni. Uskon, että meillä tulee olemaan hieno yhteinen tulevaisuus. Olen tuntenut Antin ja muun tiimin jo muutaman vuoden ja tuntuu todella hyvältä päästä tekemään töitä heidän kanssaan”, Jonass sanoo.
Latvialainen joutui jättämään MX2-kauden viimeisen viikonlopun kaksi starttia väliin loukattuaan polvensa.
”Polveni leikattiin syyskuussa, joten tavoitteeni on päästä ajamaan Husqvarnan pyörällä niin pian kuin mahdollista. Haluan ajaa sillä mahdollisimman paljon, että olen täydessä kunnossa ja valmis aloittamaan uuden jännittävän kauden MXGP:ssä”, Jonass sanoi.
Husqvarna oli menneellä kaudella ylivoimaista KTM:ää lukuun ottamatta äärimmäisen tasaisessa valmistajien MM-sarjassa viides. Räikkösen tiimin kuljettajista Gautier Paulin oli sarjassa viides, Max Anstie kymmenes.